Rallin nuori lupaus Konsta Saarinen uuteen kauteen uudessa luokassa entistä kovemman auton ratissa - Urheilullista - Aamulehti

Rallin nuori lupaus Konsta Saarinen uuteen kauteen uudessa luokassa entistä kovemman auton ratissa

Oriveteläinen kuski Konsta Saarinen (oik.) ja kartturi Joni Mäkelä avaavat SM-sarjakauden perjantaina kymmenen erikoiskokeen Tunturirallissa.

13.1. 2:15

Ralliautoilu

Hiljattain 17 vuotta täyttänyt Konsta Saarinen on valmiina starttaamaan uransa toiseen rallin SM-kisakauteen. Tamperelaista autourheiluseura PR-Racingia edustava nuorukainen on saanut uuden kaluston ja siirtyy nyt sarjassa luokkaa ylemmäksi.

Vakioluokassa viime kaudella pronssia saavuttanut Saarinen on hankkinut tiiminsä kanssa tehokkaamman kilpurin, Ford Fiesta R2:n, joka edellisen menopelin tapaan on maalattu pirteän värikkäisiin kuoseihin.

”Edellinen kausi opetti paljon SM-sarjasta ja nuottikilpailuista, joten siinä suhteessa on helpompi lähteä kauteen ja erityisesti tulevana viikonloppuna ajettavaan Arctic Lapland Rallyyn”, kertoi Saarinen.

”Uutta tälle kaudelle on uusi luokka ja siirtyminen aidon kilpa-auton ratin taakse. Tämä Ford hankittiin viime vuoden lopulla, joten sen tekniikkaan olemme päässeet rauhassa tutustumaan.”

Orivedellä asustava Konsta Saarinen sekä kartanlukija Joni Mäkelä ovat ehtineet testata R2:sta lumikelillä vasta noin sadan kilometrin verran.

”Auto purettiin kokonaan ja siihen tehtiin täydellinen huolto, joka otti toki oman aikansa. Suunnitelmissa oli käydä tammikuun alussa treenaamassa pohjoisemmassa, mutta aika kävi liian vähiin”, kommentoi Konsta.

”Ennakkotestit suoritettiin lähellä kotimaisemia. Kilsoja olisi tietysti saanut kertyä enemmänkin, mutta kohta niitä tulee kaksipäiväisessä rallissa lisää. Hyvillä mielin lähdemme ajamaan SM4-luokkaan, jossa vastaan tulee uusia kilpailijoita.”

Kotimaisen kauden avaavan Arctic Lapland Rallyn eli aiemmin Tunturirallin nimellä tutuksi tulleen kisan reitti käsittää kymmenen erikoiskoetta, joiden yhteispituus on 222 kilometriä.

Urakka käynnistyy perjantaina 14. tammikuuta Rovaniemen keskustasta. Ensimmäisen päivän ohjelmassa on viisi erikoiskoetta, toiset viisi ajetaan seuraavana päivänä. Maaliin ensimmäisiä kuljettajia odotetaan lauantaina kello 20 alkaen.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut