Junioreiden SM-kaukaloissa nähtiin jännittävä paikallistaistojen kierros, kaikki kolme kirvesrintojen nimiin - Urheilullista - Aamulehti

Junioreiden SM-kaukaloissa nähtiin jännittävä paikallistaistojen kierros, kaikki kolme kirvesrintojen nimiin

U18-nuorten SM-kauden ensimmäinen paikalliskamppailu meni Tapparan nimiin kirvesrintojen kaadettua Ilveksen luvuin 3–2.

28.10. 2:00

Jääkiekko

Nuorten SM-sarjoissa nähtiin viikon kierroksella kolme kertaa Tapparan ja Ilveksen välinen kamppailu. Ensin U20-ikäluokan taistossa kirvesrinnat isännöivät tupsukorvia tutussa Hakametsän kakkoshallissa.

Tappara karkasi 3–1-johtoon toisessa erässä ja upotti kaksi osumaa lisää kolmannessa, joten loppulukemiksi saatiin selvät 5–1. Jiri Pärssinen latasi tehot 2+0, Valtteri Lahtinen sekä Rrahim Curri keräsivät kumpikin pinnat 1+1, Tomas Hamara teki yhden ja Ilveksen ainoasta vastasi Otto Pasonen.

Perjantaina kirvesrinnat ottivat isännän roolin puolestaan U18-ikäluokan paikallisottelussa samalla Hakametsän jäällä, ja tälläkin kertaa tupsukorvat joutuivat taipumaan, tosin luvuiksi kaivettiin huomattavasti tiukemmat 3–2. Tapparan hanat avasi Roni Lehtosaari ajassa 6.48, Roope Rajala siirsi Ilveksen tasoihin ylivoimalla ajassa 29.08.

Jatkossa edettiin taas vuorovedoin, kun Dani Mikkonen vei isännät maalin johtoon ja Benjamin Rautiainen pamautti vieraat rinnalle. Kirvesrintojen voittomaaliksi muodostui Kalle Heleniuksen ajassa 46.12 viimeistelemä ylivoimaosuma. Loppusuoralla ei maaleja enää nähty, ainoastaan rutkasti jäähyminuutteja. Yleisömääräksi kertyi mukavat 230 katsojaa, A-junnujen paikallisessa vastaava lukema oli 203 silmäparia.

Kaukajärven kaukalossa perjantaina käyty U16-poikien koitos päättyi myös Tapparan nimiin numeroin 3–2, nyt jatkoajalla. Taistelussa tehtiin maaleja vuorotellen, varsinaisella peliajalla kirvesrinnoista onnistui kahdesti Ville Vauhkonen, samoin Ilveksestä Laurus Laitila taituroi tuplaten taululle. Ratkaisevasta osumasta vastasi Frans Viita ajassa 63.11.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut