VehU huhki huikean kirin Ykkösen avaustaistossa, Pirkkalan Klubi suli kotiyleisönsä edessä - Urheilullista - Aamulehti

VehU huhki huikean kirin Ykkösen avaustaistossa, Pirkkalan Klubi suli kotiyleisönsä edessä

Vehmaisten Urheilijoiden Veikka Nieminen (vas.) ja Markus Seppä kurittivat Klubin Kalle Strömbergiä Pirkkalassa viime sunnuntaina.

30.10. 2:15

Futsal

Miesten Ykkösen kausi käynnistyi viime viikonloppuna mielenkiintoisella Pirkanmaan derbyllä, kun Pirkkalan vapaa-aikakeskuksella kohtasivat PJK sekä Vehmaisten Urheilijat. Kaksijakoinen kamppailu päättyi pistejakoon lukemin 5–5 (4–1).

Ottelun alku sujui odotetulla tavalla. PJK näytti välittömästi miksi se on edeltävällä kaudella pelannut liigassa. Pallo liikkui näyttävästi ja vierailija seurasi menoa hieman ihmeissään. Reilut kaksi minuuttia oli kellossa, kun isännät saivat painettua pallon maalin eteen, josta Matin Ahmadi nosti Pirkkalan porukan 1–0-johtoon.

VehU:n valmentaja Janne Malmi päätti viiden minuutin taistelun jälkeen tiivistää hetkeksi kahteen kenttään ja tämä tuottikin pian tulosta. Topias Kaivola nappasi pallon keskialueella haltuun, pari askelta eteenpäin, harhautus oikean jalan puolelle ja veto takanurkkaan, 1–1.

Klubin liike teki kuitenkin tuhojaan. Kova ristipallo takatolpalle löysi Kalle Strömbergin, joka viimeisteli tilanteeksi 2–1. Vierailijoiden päässä kolisi uudelleen 13 minuutin kohdalla, kun Klubin kapteeni Miikka Mörö vei juoksukisan Antti Tapolaa vastaan ja tuikkasi takakulmalta tyhjiin.

Vain 30 sekuntia myöhemmin pallo livahti ylivoimahyökkäyksen myötä VehU:n Veikka Niemisen jaloista omaan maaliin, taukonumeroiksi 4–1.

Toiselle jaksolle tultaessa kukaan ei saattanut aavistaa mitä tuleman piti. Avauspuolikkaalla loukkaantuneen Miikka Mörön poissaolo alkoi näkyä isäntien otteissa. Peliväline ei liikkunut enää yhtä vauhdikkaasti ja kommunikointi oli huomattavasti vähäisempää.

Vajaan kuuden minuutin kohdalla koettiin toisinto ensimmäiseltä jaksolta. Topias Kaivola sai taas pallon keskellä, harhautus oikealle ja ihmepojan laukaus paukkui täsmälleen samaan reikään kuin edellisellä kerralla.

Viitisen minuuttia ennen loppua vieraat kiristivät ruuvia. Pallo kimposi pyörityksen päätteeksi Teemu Hannulalle, joka latasi sisään puolityhjään maaliin. Juuri kun vaikutti siltä, että Vehmaisten poppoo punnertaa väkisin rinnalle, kotijoukkue kaatoi saavillisen kylmää vettä vieraidensa niskaan. Tomi Tiira siirsi vastahyökkäyksestä PJK:n 5–3-johtoon.

Janne Malmilla ei ollut kahden maalin tappioasemassa muuta vaihtoehtoa kuin vetää Valtteri Kannosto hyvissä ajoin pois tolppien välistä. Vieraiden ylivoima oli kärsivällinen, se pyöritti oman aikansa, kunnes maalille pelatun paikan käytti Antti Tapola pommilla takanurkkaan, 5–4. Kellossa oli tässä vaiheessa reilut kolme minuuttia aikaa.

Trilleri sai arvoisensa päätöksen, kun VehU onnistui vääntämään taistelun tasoihin. Teemu Hannula jatkoi laidasta keskelle Markus Sepälle, joka näki vielä Antti Tapolan ja tämä naulasi lukemiksi 5–5 ainoastaan kolme sekuntia ennen loppusummeria.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut