Härkäviikosta tuli Tapparalle täysien pisteiden urakka, voittoputki jatkui tupsukorvia vastaan - Urheilullista - Aamulehti

Härkäviikosta tuli Tapparalle täysien pisteiden urakka, voittoputki jatkui tupsukorvia vastaan

Kirvesrintojen Jere Kivimäki on kerännyt tähän mennessä U20-nuorten SM-kautta mukavan pistesaldon 5+5=10. Jahti jatkuu perjantaina Turussa TPS:n vieraana.

22.10. 2:00

Jääkiekko

Kirvesrinnat kahmivat viime viikolle kertyneen kolmen koitoksen sumasta yhdeksän pistettä ja kipusivat urakan jälkeen U20-nuorten SM-syksyn kuudennelle sijalle.

Tappara avasi härkäviikon kaatamalla Kooveen Hakametsän päähallin jäällä luvuin 4–1, lauantaina Pelicans taipui Tesomalla tiukassa taistossa numeroin 6–7 ja sunnuntaina tamperelaiset olivat vahvempia SaiPan vieraana Lappeenrannassa maalein 2–0.

Keskiviikkona 20. lokakuuta oli jälleen paikalliskamppailun vuoro, kun Tappara isännöi Ilvestä Hakametsän kakkoshallissa. Kirvesrinnat karkasivat toisessa erässä 3–1-johtoon ja tehtailivat kolmannessa vielä kaksi osumaa lisää, joten loppulukemiksi saatiin selvät 5–1.

Viiden voiton putkessa viilettävä Tappara nousi nyt 13 taistoa tahkonneena sarjan neljänneksi kaikkiaan 26 pistettä keränneenä. Piikkipaikkaa pitävälle Porin Ässille on kertynyt 12 ottelusta tasan 30 pinnaa. Ilves sekä Koovee tuskailevat taulukon häntäpäässä sijoilla 19 ja 17.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut