Ilveksen ryhmälle viikon kierros vailla voittoja kolmessa sarjassa, sijoituksia piikkipaikasta kahdeksanteen sijaan - Urheilullista - Aamulehti

Ilveksen ryhmälle viikon kierros vailla voittoja kolmessa sarjassa, sijoituksia piikkipaikasta kahdeksanteen sijaan

Ilveksen Elli Mäkipelkola ja RoPS:n Stina Virkkala ottivat yhteen naisten Ykkösen kamppailussa Kaupissa viime sunnuntaina.

25.8.2021 23:23

Jalkapallo

Tupsukorville tarjoutui sauma parannella asemiaan naisten Ykkösessä sunnuntaina, kun Rovaniemen Palloseura saapui vastustajaksi Kauppiin.

Ilves hallitsi kohtaamista alusta loppuun, mutta RoPS pääsi rokottamaan ensimmäisellä jaksolla pelitapahtumien vastaisesti kahteen otteeseen vastahyökkäyksistä ja karkasi kuin varkain 2–0-johtoon.

Toisella puoliskolla keltapaidat iskivät kavennuksen Noora Hämäläisen viimeistelyllä aikaisessa vaiheessa 53 minuutin kohdalla, joten taisto oli jälleen täysillä päällä.

Täysosuman jälkeen tamperelaisten ote kuitenkin herpaantui ajoittain ja vaikka Ilves jatkoi painostusta, maalipaikkoja rakentamaan tarkoitetut murtautumiskuviot eivät toimineet enää tarpeeksi tehokkaasti.

Näin vieraat veivät täyden potin mukanaan pohjoiseen 2–1-voitolla ja keltapaidat jäivät hakemaan uutta nousua sarjan kahdeksannella sijalla.

Ilveksen B-tyttöryhmälle irtosi puolestaan piste ikäluokan SM-sarjassa yhteisjoukkue TPS/KaaPoa vastaan viime viikolla lukemin 1–1, samoin tupsukorvat päätyivät tasapeliin 18-vuotiaiden Ykkösessä FC Hongan vieraana, tällä kertaa numeroin 2–2.

T18-nuorten SM-sarjassa tamperelaiset vaanivat nyt kolmantena kahden pinnan päässä piikkipaikkaa pitävästä Espoon Palloseurasta, ikäluokan Ykkösessä Ilves johtaa lohkoaan.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut