Suomen jousiampujien eliitti mittelee Kaupissa, mukana maajoukkueen ja olympialaisten edustajia - Urheilullista - Aamulehti

Suomen jousiampujien eliitti mittelee Kaupissa, mukana maajoukkueen ja olympialaisten edustajia

Kaupin kisoissa nähtävä Tampereen Jousiampujien kokenut konkari Antti Tekoniemi saavutti viime kesänä uuden 70 metrin SE-tuloksen 679.

6.5. 2:15

Jousiammunta

Tampereen Jousiampujat järjestää tähtiä vilisevän Nääs-tupla-kilpailun lauantaina 15. toukokuuta Kaupissa 50 metrin ja 70 metrin matkoilta.

Kaupin rataa pidetään mainiona paikkana hankkia huipputuloksia, koska kenttä on suojattu tuulelta korkeiden kuusikkojen myötä. Kenttä on niin rauhallinen, että välillä siellä vierailevat myös kauris-, kettu- sekä rusakkoperheet.

Tällä kertaa paikalle on tulossa kattava otos kotimaan huippuampujia. Erityisesti tähtäinjousen osalta Kauppiin saapuu Suomen parhaimmisto, aseluokan maajoukkue valmistautuu kesäkuussa pidettäviin kahteen olympiakarsintaan.

Tamperelaisista mielenkiintoisimpiin nimiin kuuluvat yksi kokeneimmista maajoukkuemiehistä Antti Tekoniemi sekä Tero Pyylampi, joka on niin ikään moninkertainen arvokisakävijä.

Paikallisten taitureiden ohella katseet kääntyvät Rion olympiaurheilijoihin Taru Kuoppaan ja Samuli Piippoon sekä maajoukkueen koviin tekijöihin Antti Vikströmiin, Sampo Ronkaseen, Ida-Lotta Lassilaan, Iida Tukiaiseen ja Gajane Bottinelliin.

Taljajousen puolella Tampereella ampuu maailman ehdottomaan eliittiin kuuluva Mikko Juutilainen, Las Vegas Shoot -kilpailun kaksinkertainen finalisti.

Kotiseuran väriä nähdään laajasti eri ase- ja ikäluokissa, joista nostona mainittakoon yleiseen instinctive-luokkaan osallistuva Harri Verho. Vastaansa Verho saa Esa Vainikaisen Saimaan Jousesta.

Vaikka molemmat ovat pääosin maastoampujia ja 3D-muodon ollessa intohimo, houkuttelee kenttäammunta silloin tällöin heitäkin paikalle.

Tampereen Jousiampujia ikämiesluokissa edustavat Markku Jenu, Juha Valkama ja Jarkko Koskinen sekä uudessa yleinen 80-luokassa venyttävä ikinuori Olavi Juhanka, joka raivaa tietä sarjan ensimmäisenä urheilijana Suomessa.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos