Tampereen Voimistelijoiden tytöt ottivat kauden ensimmäiset kaksi kisaa komeasti haltuun - Urheilullista - Aamulehti

Tampereen Voimistelijoiden tytöt ottivat kauden ensimmäiset kaksi kisaa komeasti haltuun

Tampereen Voimistelijoiden B-luokan iloinen kilpaedustus pisti jälleen parastaan Ikurin liikuntahallissa järjestetyssä kauden toisessa kisassa.

20.10.2018 13:38

Telinevoimistelu

Naisten telinevoimistelun kilpakauden toiset kisat miteltiin 13. lokakuuta Ikurin liikuntahallilla yli 300 osallistujan voimin. Tampereen Voimistelijat jatkoi edellisen viikonlopun kotikisoissa aloittamaansa voittokulkua napaten suurimman osan mitaleista.

B-luokan nuoremmissa voiton vei Tampereen Voimistelijoiden Isla Koskensalo VII-kategorian pisteillä. Toiseksi ja kolmanneksi sijoittuivat Turun Pyrkivän Eerika Salo ja Nanna Sintonen. Kärkikymmenikköön pinnisti voittajan lisäksi neljä muuta TV:n voimistelijaa.

B-luokan vanhemmissa voiton korjasi Kotkan Telinevoimistelijoiden Emelinda Ettamo, mutta kolme seuraavaa sijaa jäivät Tampereen Voimistelijoille: Stella Rönning nappasi hopeaa VII-kategorian pisteillä, pronssia sai Vilma Keränen VI-kategorian pistein ja neljännelle sijalle tuli Silja Siiranen myös VI-kategorian pistein.

C-luokan nuoremmissa Tampereen Voimistelijat valtasi kaksi ensimmäistä mitalisijaa ja saalisti vanhemmissa peräti kolmoisvoiton. Nuorempien voittoon kiri Nelli Pelttari VII-kategorian pisteillä, toiseksi ponnisti Neela Niilivuo VI-kategorian pisteillä. Kolmannen sijan sai Pyrkivän Linda Jewander.

C-luokan vanhempien kisan voitti Elika Sioofy-Khoine V-kategorian pistein, toinen oli Enni Lehto (V-kategoria) ja kolmas Ella Kajander (V-kategoria). Kärkikolmikon lisäksi kymmenen parhaan joukkoon mahtui kolme muutakin TV:n tyttöä.

Tamperelaisten menestys jatkui D-luokan vanhemmissa, joissa TV nappasi niin ikään kolmoisvoiton. Kultamitalin kaulaansa sai Minja Kirvesmäki V-kategorian pisteillä. Hopealle ylsi Saara Reiju (V-kategoria) ja pronssille Iina Vesa (V-kategoria). Myös jaettu viides sija sekä yhdeksäs sija tulivat Tampereen Voimistelijoille.

D-luokan nuoremmissa paras Tampereen Voimistelijoiden suoriutuja oli Alva Laakso, joka selvisi kahdeksanneksi IV-kategorian pisteillä. TV korjasi myös yhdeksännen ja jaetun kymmenennen sijan.

Tampere ei jäänyt tässäkään luokassa mitaleitta, sillä isäntäseura Tampereen Sisun Jade Riekki taituroi hopeaa ja Moona Oikari pronssia V-kategorian pisteillä. Voiton vei Turun Pyrkivän Hilma Nurmi.

E-luokan nuorempien neliottelussa kaikki mitalit jäivät Tampereelle. Kirkkaimman mitalin saavutti Tampereen Voimistelijoiden Viivi Komu, Sisun Linnea Mäkiraatikka nousi hopealle ja pronssin saalisti Enna-Julia Toivonen.

Tampereen Voimistelijoiden taiturit Neela Niilivuo (kulta), Viivi Harolin (hopea) ja Nelli Pelttari (pronssi) nousivat kauden avauskisassa C-luokan nuorempien kärkikolmikoksi.

TV aloitti syksyn kilpailukauden lokakuun ensimmäisenä viikonloppuna kotikisoissa Ikurissa. Lauantain kisapäivänä Tampereen Voimistelijat oli hieman tyly emäntä, sillä kilpalinjan luokkakisoissa suurin osa mitaleista jäi järjestävään seuran.

B-luokan nuoremmissa kaksoisvoiton ottivat Tampereen Voimistelijoiden Hulda Harjula ja Isla Koskensalo VII-kategorian pisteillä. Kolmanneksi sijoittui STVK:n Sani Ojanen.

B-luokan vanhemmissa voittoon taipui Tampereen Voimistelijoiden Stella Rönning VII-kategorian pisteillä. Toiseksi sijoittui VSK-U:n Siiri Takala, mutta pronssi jäi Tampereen Voimistelijoiden Vilma Keräselle VII-kategorian pisteillä.

Sekä C-luokan nuoremmissa että vanhemmissa TV:n edustajat ottivat kolmoisvoiton. Nuorempien voittoon tasapainoili Neela Niinivuo VII-kategorian pisteillä. Toiseksi ponnisti Viivi Harolin VI-kategorian pisteillä ja kolmanneksi Nelli Pelttari V-kategorian pisteillä.

C-luokan vanhempien kisan voitti Enni Lehto VI-kategorian pisteillä, toinen oli Juulia Mäki-Koivisto (V-kategoria) ja Ella Kajander (V-kategoria) kolmas.

D-luokan vanhemmissa TV nappasi peräti nelosvoiton. Ykköseksi tasapainoili Minja Kirvesmäki VII-kategorian pisteillä, toinen oli Saara Reiju (VI-kategoria), kolmas Robyn Perämäki (V-kategoria) ja neljäs Iina Vesa (V-kategoria).

D-luokan nuoremmissa Tampereen Voimistelijoiden riveistä paras oli Erika Oijusluoma, joka taituroi neljänneksi V-kategorian pisteillä. D-luokan nuoremmissakin kaksi mitalia jäi kotikylään, kun naapuriseura Tampereen Sisun Jade Riekki voimisteli hopeaa ja Moona Oikari pronssia VI-kategorian pisteillä.

Myös E-luokan nuorempien neliottelussa kaikki mitalit jäivät Tampereelle. Voiton vei Tampereen Sisun Serafiina Niininen, mutta järjestävän seuran tytöt nappasivat muut mitalit: hopeaa Viivi Komulle ja pronssia Enna-Julia Toivoselle. Telinekohtaisessa kilpailussa Milja Kankaala tasapainoili kultaa puomilla.

Maajuokkuelinjan nuoremmissa etenkin nojapuilla taituroinut TV:n Anna Sipilä sai neliottelussa pronssia.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos