Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Tähtijutut Moro Näköislehti Mielipiteet

Tamperelaisen huippulupauksen toinen Linköping-kevät alkoi takkuillen, kun rasitusastma iski – Suomen jalkapallotoivo odottaa jo pelikentille pääsyä ja Ruotsin mestaruuden uusimista

Jalkapalloilija Emmaliina Tulkki , 18, muutti Ruotsiin helmikuussa 2017. Elämä länsinaapurissa alkoi vauhdikkaasti ja lyhyen ajan sisällä on tapahtunut paljon asioita. –Olen viihtynyt Ruotsissa hyvin. Minut otettiin heti hyvin vastaan, joten sopeutuminen oli helppoa. Ulkomaille lähtöä ei tarvinnut paljon miettiä, koska ammattilaisena pelaaminen on ollut unelmani lapsuudesta asti, Tulkki kertoo. Hän asui ensin noin kolmen kuukauden ajan ruotsalaisperheessä, mutta muutti sitten omilleen kaupungin keskustassa sijaitsevaan yksiöön. –Aluksi yksinasumisessa oli opettelemista, kun kotityöt piti hoitaa itse. Nyt asiat sujuvat jo hyvin ja olen kasvanut henkisesti. Suomessa Tulkki on käynyt maajoukkueleirien aikana ja muina vapaina viikonloppuina. Lomailuun Suomessa on ollut mahdollisuus sarjatauolla ja kauden päätyttyä. Koti-ikäväkin on saanut välillä otteen nuoresta naisesta. –Vaikeimmat hetket ovat olleet yleensä niitä, kun on päässyt käymään kotona ja sitten on pitänyt lähteä takaisin Ruotsiin. Mutta Ruotsiin palattuani koti-ikävä on pian kadonnut. Kuin Tampere Tulkin kokemuksen mukaan Ruotsissa ihmiset ovat avoimempia ja sosiaalisempia kuin Suomessa. –Heidän kanssaan on helppoa ja mukavaa jutella. Kaupunkina Linköping muistuttaa paljon Tamperetta. Kaikki on molemmissa niin lähellä, että pyörällä on kätevä liikkua. Tulkki oli lukenut ruotsia koulussa kolme vuotta ennen Linköpingiin muuttoa. –Kouluruotsi oli kuitenkin ihan erilaista kuin Ruotsissa puhuttava kieli, joten en alussa ymmärtänyt kuin muutamia sanoja. Nyt ymmärrän kieltä jo paljon paremmin ja myös puhuminen alkaa sujua. Käytän kuitenkin edelleen paljon englantia. Joukkueessa käytämme ruotsia. Heti mestaruus Linköpings FC voitti viime kaudella Ruotsin mestaruuden, ja Tulkilla itselläänkin oli vahva debyyttikausi. Hän pääsi pelaamaan 14 sarjapelissä, joissa syntyi kaksi maalia. Uuteen sarjakauteen valmistautuminen ei ole mennyt hänen suunnittelemallaan tavalla. –Minulta löydettiin taannoin rasitusastma, joka oli aiheuttanut ylirasitustilan. Melkein koko harjoituskausi on mennyt huilatessa. Tällä hetkellä saan treenata kevyesti. Uskon olevani viimeistään kesäkuun alussa taas pelikentillä. Ensimmäisessä kahdessa sarjapelissä hän ei ollut kokoonpanossa. Linköping on aloittanut voitolla ja tappiolla ja yrittää uusia mestaruuden. Tulkin elämässä on muutakin kuin jalkapallo. Hän oli äskettäin isosena Tampereen seurakuntien liikuntakasvatustyön rippileirillä, joka pidettiin Varalan urheiluopistossa. –Tuttu nuorisotyöntekijä Ari Santaharju kysyi minua isoseksi. Rippikouluviikko oli yksi elämäni hauskimmista. Siellä oli huipputyyppejä. Vapaaehtoiset iltahartaudet herättivät ajatuksia, ja noiden hartauksien yhteislauluista tuli kiva ja rauhallinen olo. "Kaupunkina Linköping muistuttaa paljon Tamperetta. Kaikki on molemmissa niin lähellä, että pyörällä on kätevä liikkua. Emmaliina Tulkki Jalkapalloilija