Yleisurheilu

Lontoon kuuma keihäsfinaali: Tässä ovat kisan mustat hevoset – nämä miehet eivät kanna suosikin paineita

Kenian Julius Yego voitti MM-kultaa kaksi vuotta sitten ja on aina ollut parhaimmillaan arvokisoissa.

Mika Kanerva
Lontoon kuuma keihäsfinaali: Tässä ovat kisan mustat hevoset – nämä miehet eivät kanna suosikin paineita

Kenian Julius Yego on yksi finaalin mustista hevosista.

Tapani SaloLontoo

Saksan mahtimiehet Johannes Vetter ja Thomas Röhler ovat lauantai-iltana heitettävän yleisurheilun MM-kisojen keihäsfinaalin suursuosikit, mutta aina suosikit eivät korjaa pottia.

Pekingin vuoden 2008 olympianelosen Tero Järvenpään papereissa saksalaiset ovat vahvoja, mutta sijaa on myös yllättäjille.

Ketkä ovat finaalin mustat hevoset?

–Kenian Julius Yego, Kreikan Ioánnis Kiriazís ja Qatarin Ahmed Bader Magour, Järvenpää paaluttaa listansa.

Kiriazis on kiskaissut tällä kaudella 88,01, Yego 87,97 ja Esa Utriaisen valmentama Magour 85,23. Yego voitti maailmanmestaruuden kaksi vuotta sitten Pekingissä heitettyään 92,72.

Yego on usein haparoinut alkukaudesta, mutta ollut aina huippuiskussa silloin, kun on pitänyt. Kreikan Kiriazis on todellinen villi kortti finaaliin ja puskista ponnistaa myös Magour.

Näiden miesten etuna on ainakin se, että he eivät kanna niskassaan suosikin paineita!

Tero Pitkämäki on Suomen ässä ja jokeri – onnistuessaan mukana taistelussa himmeimmistä mitaleista.

Keihään finaali heitetään kello 22.15

Sunnuntai-illan muut loppukilpailut:

21.05: Korkeushyppy, finaali (N).

22.05: 100 metrin aidat, finaali (N)

22.15: Keihäänheitto, finaali (M)

22.20: 5000 metriä, finaali (M)

22.45: Kymmenottelu, 1500 metriä (M), TV2

23.30: 4 x 100 metrin viesti, finaali, TV2

23.50: 4 x 100 metrin viesti, finaali (M)


Lue myös nämä


Kommentit (2)

  • Nimetön

    Saksa ottaa kolmoisvoiton, Pitkämäellä onnistuessaan mahdollisuus kuudenteen sijaan.

  • Master of lagers

    87m tarvii heittää että pääsee mitaleille. Pitkämäki pitää pystyssä koko suomen keihäsjaostoa.

Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Pääaiheet