Kolumnit

Leijonien valmennuksella ei ollut pokkaa käyttää todellista jokerikorttia

Leijonien valmennuksella ei ollut pokkaa käyttää todellista jokerikorttia

Kommentti: KHL-pelaajien sivuuttaminen Moskovan turnauksesta olisi ollut jäätävä veto.

Pekka AaltoAamulehti

Leijonien valmennus jatkaa valitsemallaan tiellä. Moskovan turnauksen valittiin viitisen kentällistä pelaajia, kuten kotiturnaukseenkin. Leijonien johto haluaa nähdä mahdollisimman monta huippupelaajaa ennen olympiaturnausta ja toisaalta tasata kuormaa.

Linjaus ei silti tunnu arpomiselta, sillä vaihtuvuus pysyi kohtuullisena.

Poissa ovat esimerkiksi Miro Heiskanen ja Eeli Tolvanen, jotka ihastuttivat Helsingissä. He keskittyvät 20-vuotiaiden MM-turnaukseen.

Olympiakisojen yllä leijuu toivoa ja pelkoa Venäjän sulkemisesta kokonaan. Kansainvälinen olympiakomitea pohtii asiaa tiistaina alkavassa kokouksessaan. Moni toivoo, että härskiä ja valtiojohtoista vilppiä tehnyt maa pidetään pois Pyeongchangista. Jääkiekon piirissä moni tuntuu pelkäävän, että näin todella käy. Se olisi kova takaisku olympiakiekolle, joka kärsii jo NHL:n poisjäännistä.

Leijonien päävalmentaja Lauri Marjamäki ei ollut maanantaina kovin innokas spekuloimaan KOK:n ratkaisulla ja sen vaikutuksilla. On mahdollista, että KHL yrittää estää sarjan pelaajien olympiamatkan. Todennäköisyyksiä on vaikea arvioida.

Todella kylmä veto olisi ollut varautua tähän vaihtoehtoon ja jättää KHL-pelaajat nyt kokonaan ulos Leijonista. Helsingissä heitä oli yhdeksän, joten näyttöjä saatiin tiskiin jo kotiturnauksessa.

Jos lasketaan yhteen Leijoniin marraskuussa ja nyt valitut pelaajat, heitä on muualta kuin KHL:stä 17.

Ja jos KHL-pelaajia ei nähdä olympiakisoissa, Suomi-paitaan on kutsuttava Pyeongchangiin yli kentällisen verran pelaajia, joilla ei ole tältä kaudelta maajoukkuepelejä. Se on aika paljon.


Lue myös nämä


Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Pääaiheet