Lauri Markkasen heittolama ja Bullsin tappioputki jatkuivat – "Kyllä se vähän turhauttavaa on"

Bullsille kymmenes peräkkäinen tappio, suomalaisen heittotarkkuus on notkahtanut

TANNEN MAURY
Lauri Markkasen heittolama ja Bullsin tappioputki jatkuivat – "Kyllä se vähän turhauttavaa on"

Runsas minuutti ennen loppua Lauri Markkasen heitto torjuttiin, ja videotarkistuksen jälkeen pallon todettiin menneen ulos suomalaisesta. Arkistokuva.

Raiko Häyrinen

Chicago Bulls menetti 17 pisteen johdon ja hävisi Indiana Pacersille 96–98. Tappio oli Bullsin kymmenes peräkkäinen, ja chicagolaisten huonoihin uutisiin kuului myös suomalaistulokas Lauri Markkasen heittolaman jatkuminen.

Markkanen heitti 30 minuutissa 11 pistettä ja poimi kuusi levypalloa, mutta hänen 15 pelitilanneheitostaan vain viisi osui koriin. Markkasen kuudesta kolmosyrityksestä yksi putosi sisään.

–  Kyllä se vähän turhauttavaa on, kun heitto kuitenkin tuntuu koko ajan hyvältä. Moni heitoista kävi puoliksi korissa, mutta pomppasi ulos. On vain mentävä takaisin saliin ja heittämään lisää. Kyllä se sieltä tulee vielä, Markkanen sanoi Ylelle.

Chicago hallitsi peliä pitkään ja johti kolmellatoista pisteellä runsaat seitsemän minuuttia ennen loppua, mutta viimeisistä kymmenestä heitostaan Bulls sai sisään vain yhden. Lisäksi Bulls menetti pallon neljä kertaa viime minuuteilla.

Runsas minuutti ennen loppua Markkasen heitto torjuttiin, ja videotarkistuksen jälkeen pallon todettiin menneen ulos suomalaisesta. Bulls johti 96–94 runsaat puoli minuuttia ennen loppua, kun Denzel Valentine menetti pallon. Sen poimi Victor Oladipo, joka rynnisti toiseen päähän ja naulasi kuljetuksestaan kolmosella Pacersin 97–96-johtoon.

Bullsin viimeisessä hyökkäyksessä pallo pelattiin Markkaselle, jonka kolmonen kentän keskeltä suhahti ohi.

–  Pelasimme mahtavasti kolme neljännestä, mutta emme lopussa. Menetyksiä, huolimattomuutta, ja heitimme ohi. Tämä tekee kipeää, tämä tekee hyvin kipeää, Bullsin valmentaja Fred Hoiberg sanoi Chicago Tribunelle.

Markkanen heitti NBA:n yhden ottelun ennätyksekseen 26 pistettä, kun Bulls hävisi Phoenixille 19. marraskuuta. Sen jälkeen pelatuissa yhdeksässä ottelussa suomalaistulokkaan heittotarkkuus on notkahtanut: Markkasen pelitilanneheitot ovat uponneet sisään 31-prosenttisesti (39/125) ja kolmoset 27-prosenttisesti (16/59). Vahvan alkukauden jälkeen Markkasen koko kauden heittotarkkuus on pudonnut 39 prosenttiin ja kolmosten osumatarkkuus 33,8 prosenttiin.

Bullsin paras korintekijä oli Kris Dunn 18 pisteellä.


Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Pääaiheet