Liiga

Tappara kaatoi KalPan Matti Järvisen voittomaalikisan osumalla – maali tarkastettiin varmuuden vuoksi videolta

Myös Tapparan avausmaalin teki Järvinen, etunimeltään Jan-Mikael.

Mika Kanerva
Tappara kaatoi KalPan Matti Järvisen voittomaalikisan osumalla – maali tarkastettiin varmuuden vuoksi videolta

Dominik Hrachovina pelasi hyvän ottelun Kuopiossa.

Tapani SaloAamulehti

Tappara haki kaksi pistettä Kuopiosta pitkän kaavan mukaan jääkiekkoliigan kamppailussa.

Tappara voitti kamppailun 2–1 Matti Järvisen voittomaalikilpailun osumalla.

Järvinen oli ainoa onnistuja voittomaalikisassa. Tilanne tarkastettiin videolta, sillä Järvinen osui KalPan maalivahti Denis Godlaan laukauksensa jälkeen. Godlan mielestä tilanne oli maalivahdin häirintä, mutta tuomarien mielestä näin ei ollut, vaan osuma hyväksyttiin.

Hidastuksen perusteella näytti siltä, että Godla haki itse kontaktia enemmän kuin Järvinen.

Tappara otti jo kuudennen peräkkäisen voittonsa ja nousi liigataulukossa kakkoseksi. Tapparan voitoista kolme on tullut jatkoajalla, kaksi varsinaisella peliajalla ja nyt kuuden putki täydentyi voittomaalikisan voitolla.

Kuopiolaisjoukkueen kultakypärää kantava puolustaja Mathew Maione laukoi avauserän ainoan maalin komealla rannelaukauksella yläriman kautta ohi Tapparan maalia vahtivan Dominik Hrachovinan12 minuutin pelin jälkeen.

Tappara tasoitti toisen erän alussa, kun Tomas Zaborsky syötti ja Jan-Mikael Järvinen laukoi kiekon KalPan verkkoon.

Liigan alemman pudotuspeliviivan tärkeässä kamppailussa Ässät repi eroa haastajiinsa lyömällä HPK:n 3–1.


Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Pääaiheet