Kolumnit

Kommentti: Enää edes KOK ei voinut pitää silmiään kiinni

Kommentti: Enää edes KOK ei voinut pitää silmiään kiinni
Mikko HusaAamulehti

Se alkoi liki päivälleen kolme vuotta sitten. 4. joulukuuta 2014 saksalaisessa tv-dokumentissa väitettiin, että 99 prosenttia venäläisistä urheilijoista on käyttänyt dopingia.

Maailman antidopingtoimisto Wada nimesi joulukuussa ryhmän tutkimaan dokumentin väitteitä. Meni vuosi ja ryhmä kertoi, että Venäjän dopingohjelma on valtiorahotteinen. Ryhmä esitti, että Venäjä pitäisi sulkea kansainvälisestä yleisurheilusta.

Niinpä Venäjän yleisurheiluliitto suljettiin tilapäisesti kaikista kansainvälisistä kilpailuista – myös olympialaisista.

Vielä kovempaa tavaraa oli tulossa. Viime vuoden joulukuussa lakimies Richard McLarenin raportin toisesta osasta selvisi, että yli tuhat venäläisurheilijaa on hyötynyt dopingtestien manipuloinnista. Muun muassa Sotshin olympialaisissa mitaleita voittaneiden 12 venäläisurheilijan virtsanäytteitä oli väärennetty.

Nyt urheilumaailmassa on ikään kuin päästy maalin, kun Kansainvälinen olympiakomitea päätti sulkea Venäjän Etelä-Korean olympialaisista.

Päätös oli kova, mutta lopulta ainoa oikea. Vielä ennen Rion kesäkisoja KOK päätti lymyillä lajiliittojen selkien takana siirtämällä päätösvallan venäläisten osallistumisesta niille.

Enää edes KOK ei uskaltanut työntää päätä pensaaseen, siksi kiistämättömiä ovat todisteet.


Lue myös nämä


Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Pääaiheet