"En ole ikinä hyytynyt näin radikaalisti – Ristomatti Hakolan pettyi olympiasprintin kuudenteen sijaan

Pasi Liesimaa
"En ole ikinä hyytynyt näin radikaalisti – Ristomatti Hakolan pettyi olympiasprintin kuudenteen sijaan

Ristomatti Hakola oli aika-ajojen nopein, ja erävaihekin sujui mallikkaasti. Paukut loppuivat kuitenkin finaalissa.

Mikko HusaAlma Media, Pyeongchang

Ristomatti Hakola tarjoili suomalaiselle hiihtokansalle muistuman Lahden MM-laduilta. Silloin sprinttifinaaliin riemukkaasti selvinnyt Hakola tuli kuudentena eli finaalin viimeisenä maaliin iloisesti kotiyleisölle heilutellen.

Olympiakisojen sprinttifinaali tuotti saman sijan, mutta nyt hallitseva maaliintulon tunnelma oli huomattavasti vaisumpi.

Se näkyi myös Hakolan olemuksesta ja kuului puheista finaalin jälkeen. Mies oli selvästi pettynyt.

–Oli sellaiset karkelot, että ei paljon jäänyt jossiteltavaa. Olympiafinaalin kuudes, joten hirveän pettynyt ei voi olla, mutta katsotaan nyt, ehkä se huomenna jo hymyilyttää, Hakola käynnisteli puhemoottoriaan.

–Kyllä se olympiakuutonen kuulostaa koko ajan paremmalta. Ja eteenpäin olen mennyt. Ei finaaliin turhia päästetä, ei sinne ole ilmaisia ovia, kuului jatko.

Hakola oli Pyeongchangin perinteisen sprintin karsintojen nopein mies ja esiintyi erävaiheessa todella väkevästi. Tie finaaliin aukesi vaivattoman oloisesti.

Hakola pääsi jälkimmäisestä välierästä finaalin, joten palautumisaika jäi lyhyeksi. Se näkyi Hakolan finaalihiihdossa. Energiaa ei enää riittänyt taisteluun mitaleista, vaikka starttiviivalla Hakolan olo tuntui kovista erävaiheista huolimatta palautuneelta.

Todellisuus tuli vastaan äkkiä.

–Kun oli 50 metriä hiihdetty, olo ei enää tuntunutkaan palautuneelta. En ole ikinä hyytynyt noin radikaalisti. Viimeisen nousuunkin yritin kaikkeni, mutta en pysynyt muiden perässä metrikään.


Lue myös nämä


Kommentit (1)

  • Nimetön

    Hakolan hiihtosuorituksia mitenkään kommentoimatta kannattaisi miettiä norskin finaalisuoritusta, voiko pelkällä treenillä olla niin ylivoimainen?

Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Pääaiheet

Sammio