kolumnit

EM-kisojen tavoite oli 3–4 mitalia – korkeintaan yksi voi enää tulla: SUL:ssa tarvitaan nyt järeitä toimia, tällainen ei voi enää jatkua

EM-kisojen tavoite oli 3–4 mitalia – korkeintaan yksi voi enää tulla: SUL:ssa tarvitaan nyt järeitä toimia, tällainen ei voi enää jatkua

Kolumni: Simo Lipsanen voi vielä pelastaa Suomen EM-joukkueen täydelliseltä häpeältä.

Tapani Salo

Perjantai ei kirkastanut Suomen EM-joukkueen ilmettä. Kristiina Mäkelältä odotettiin Suomen ennätystä, jopa mitalia. Kumpaakaan ei saatu. Tämän pettymyksen jälkeen Suomen mitalitoiveet ovat enää yhden kortin varassa. Kolmiloikkaaja Simo Lipsanen pomppii finaalissa sunnuntaina.

SUL:n pomot odottavat kädet kyynärpäitä myöten ristissä, että Lipsanen onnistuisi mitalijahdissa.

ValmennusjohtajaJorma Kemppainen asetti EM-joukkueen tavoitteeksi 3–4 mitalia. Nyt on jo selvä, että lähellekään sitä ei päästä. Käteen jää 0–1 mitalia.

Jos lukema on pyöreä nolla, käy yhtä kehnosti kuin Budapestissä 1966. Silloin Suomi on viimeksi jäänyt ilman mitalia EM-areenalla.

Kemppainen on saanut paljon kritiikkiä niskaansa. Berliinin mahalaskun jälkeen kritiikki yltyy – ja ansaitusti. Tulos tai ulos, on pelin henki.

Mäkelä nostatti keväällä kohun kritisoimalla blogissaan Urheiluliittoa. Hän kirjoitti, ettei SUL ole tällä hetkellä sellainen organisaatio, joka pystyy tuottamaan huippu-urheilijoista mitalisteja.

Mäkelä joutui väistelemään luoteja, kun ärsytetty yleisurheilukarhu alkoi ampua takaisin sitä tikulla sorkkinutta naista.

Suomella on muutamia erittäin lahjakkaita yleisurheilijoita. Mäkelä kuuluu joukkoon perjantain epäonnistumisesta huolimatta. Esimerkiksi Wilma Murto ja Oliver Helander ovat mahdollisia lähivuosien supertähtiä, mutta osaako SUL auttaa heitäkään?

Jos omasta takaa ei löydy tarpeeksi tietämystä, apua kannattaisi kysellä naapurista. Norja ja Ruotsi porskuttavat eteenpäin vahvassa myötäisessä. Suomen suuntaan tuuli tuntuu aina olevan vastainen.


Kommentit (14)

  • Nimetön

    Ideana tässä varmaan oli se, että pitää saada mahdollisimman monta urheilijaa kisoihin menestymisodotuksista riippumatta. Olisihan sitä kai Kemppaisenkin ollut vaikea perustella miksi 4-5 kilpailijaa kohden olisi tarvittu 40-50 johtajaa.

  • Asjantuntia

    Eikös tuo valmennusjohtaja Jorma Kemppainen keväällä ennustellut kymmentä mitalia? Näin ei tosiaankaa voi jatkua. Suomen yleisurheilun valmennusjohto kaipaa todellista tuuletusta!

Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Pääaiheet

Sammio