Odotukset olivat pilvissä, kun Mikko Rantanen ilmoitti saapuvansa MM-kotikisoihin Tampereelle.
Suomen tämän hetken paras jääkiekkoilija ja NHL:n ihka aito supertähti viiden vuoden tauon Leijonissa. Kaikki näytti kuin tähtiin kirjoitetulta. MM-turnauksen suurin mestarisuosikki vahvistui turnauksen parhaalla pelaajalla.
Rantasen piti olla Leijonien itseoikeutettu alfauros MM-kotikisoissa. Ei ollut.
Miksi? Se onkin monisyisempi vyyhti purettavaksi.
Rantasen tilanne ei ollut kauhean kadehdittava, sillä hänellä ei ollut MM-kotikisoissa suuren yleisön silmien edessä käytännössä kuin hävittävää. Kiekkokansalle kelpasi vain MM-kulta, ja siinä sivussa supermies Rantaselta odotettiin supertehoja.
Odotusarvot olivat toki ihan linjassa, sillä paperilla yli 50 maalin ja 100 pisteen Stanley Cup -voittaja oli kaikkien aikojen leijonavahvistus.
Näin kovaa pelimiestä Leijonissa ei ole koskaan aiemmin nähty. Tätä taustaa vasten Rantasen MM-kisoista tuli lopulta hämmentävä floppi. Turha sitä on kierrellä. Ylpeä supertähti tietää sen itsekin.
Leijonien kokoonpanosta 16 pelaajaa onnistui MM-jäillä maalinteossa. Täydet kahdeksan MM-ottelua pelanneista pelaajista viisi jäi ilman maaleja.
Se ei yllätä, että tästä bingosta löytyvät Olli Määttä, Mikael Seppälä, Niklas Friman ja Miika Koivisto. Puolustajanelikko oli Leijonissa puolustamassa. Se yllättää isosti, että viisikon täydentää maailman parhaisiin laitahyökkääjiin kuuluva Rantanen.
Päättyneellä kaudella NHL:ssä Rantanen loisti vuosituhannen kovimpana suomalaisena maalitykkinä 55 runkosarjamaalillaan. Siihen nähden nolla maalia on täysin käsittämätön saldo.
Maalittomuus alkoi saada turnauksen edetessä jopa humoristisia piirteitä, kun ratkaisupaikoissa kiekot pomppivat lavasta viime hetkellä ja kiekko ei uponnut hyvistäkään paikoista nuottaan.
Kojosaldosta huolimatta Rantanen oli Leijonien paras pistemies tehoilla 0+9. Tämä kertoo paljon myös Rantasesta pelaajana. Coloradon supertähti pystyi nakuttamaan joukkueensa kovimmat pisteet, vaikka homma ei lähtenyt rullaamaan kunnolla oikein missään vaiheessa.
Mikko Rantanen oli Suomen paras pistemies, vaikka jäi ilman maalia koko turnauksessa.
Se on raaka fakta, että Rantasesta olisi pitänyt saada huomattavasti enemmän irti.
Tästä menee pyyhkeitä Jukka Jaloselle ja hänen johtamalleen valmennusryhmälle.
Jalonen hirttäytyi ykkösketjuunsa jääräpäisesti, vaikka trio Teemu Hartikainen-Sakari Manninen-Rantanen ei roihahtanut liekkeihin missään vaiheessa turnausta. Se oli Jaloselta kohtalokas virhe.
Turnauksen aikana olisi ollut hyvin aikaa kokeilla eri koostumuksia, kuten Kaapo Kakkoa ja Rantasta samassa ketjussa, mutta valmennus pitäytyi jästipäisesti pitkälti alkuperäisissä koostumuksissa.
Ykkösketjun epärytminen pelaaminen oli paljon yksin kuskaamista kuin soljuvaa yhteistyötä. Kun kiekko oli Rantasella, Hartikainen ja Manninen eivät tukeneet oikeissa paikoissa riittävästi ja toisinpäin. Rantanen pystyi petaamaan tukun laatutontteja muille, mutta varsinkin Rantasen ja Hartikaisen kemiat ja pelityylit eivät osuneet missään vaiheessa yksiin.
Jalosen mukaan ykkösketju loi valtavan määrän maalipaikkoja, joten siksi ketju pysyi kasassa. Silti lopputulos on koruton. Jalosen mukaan ykkösketjun koskemattomuuteen vaikutti se, että kakkosketjussa palaset loksahtivat kohdilleen, kun Kasperi Kapanen nousi Antti Suomelan ja Kaapo Kakon rinnalle.
Suomelan ketju toimi, mutta ykkönen hiipui entistä enemmän taustalle. Vasta kun paniikki oli suurin puolivälieräpelin kakkoserän jälkeen, Jalonen reagoi vaihtamalla Kakon ja Hartikaisen paikkoja.
Kanada-ottelun päätöserän ketjuralli alleviivasi sitä tosiasiaa, että valmennus epäonnistui tällä kertaa roolituksissa ja ketjujen yhteensovittamisessa. Siinä pesuveden mukana meni myös turnauksen laadukkain pelaaja Rantanen.
Onnekas fani sai Tanska-pelin jälkeen omakseen Mikko Rantasen mailan.
Kroonisesta tehottomuudesta huolimatta Rantanen pyrki pelaamaan vaihdosta toiseen joukkueelle.
”Harmittaa, etten pystynyt auttamaan. Tänäänkään. Kaikki jäi kyllä kaukaloon. Siitä ei ollut kiinni, ettei yrittämistä olisi ollut”, Rantanen pureskeli puolivälierätappion jälkeen.
Lue lisää: Mikko Rantasella käsittämätön MM-turnaus – ”Se oli kylmä suihku”
Tätä ei tarvitse spekuloida sekuntiakaan. Kaikesta näki, ettei Rantanen saapunut MM-kisoihin ylimielisesti vähän pelailemaan. Asenne oli kunnossa päivästä yksi alkaen. Rantanen oli MM-kisoissa vain yhtä asiaa eli maailmanmestaruutta varten.
Leijoniin saapui NHL:n pudotuspeleissä ärsytetty ja täynnä voittamisen himoa oleva supertähti, joka oli MM-kisoissa koko kansan suurennuslasin alla ja valtavan mediapaineen kohteena alusta loppuun.
Kun peli ei kulkenut ja tehot laahasivat, pelaaminen meni entistä enemmän pakottamiseksi. Tämä taas alkoi näkyä entistä suurempana turhautumisena. Elekieli oli tuskastunut. Fokus karkasi epäolennaisuuksiin, kuten tuomareille raivoamiseen.
Negatiivinen kierre vain voimistui turnauksen loppua kohti.
Pitää myös muistaa, että Rantanen on pelannut hirmuisen määrän jääkiekkoa kuluneen kalenterivuoden aikana. Otteissa alkoi näkyä selvää väsymystä, mikä on ymmärrettävää.
Viime kausi loppui vasta heinäkuun kynnyksellä Stanley Cupin voittoon. Päättyneellä kaudella Rantanen pelasi yhteensä 97 kilpailullista ottelua. Takana oli uran ensimmäinen täysi 82 ottelun runkosarja, jonka aikana hän pelasi sarjan kaikista hyökkääjistä toiseksi eniten. Vain Connor McDavid kellotti isoimmat minuutit.
Yksikään toinen NHL:n eturivin tähti ei olisi vastaavanlaisen urakoinnin jälkeen vastannut MM-kisakutsuun myöntävästi. Rantanen on kuitenkin pysynyt lojaalina Leijonille, mikä on arvostettavaa.
Rantanen koki nyt omakohtaisen karulla tavalla sen, mitä moni NHL-pelaaja kavahtaa. Pelaaminen Leijonissa NHL-statuksella on armoton paikka.
On periaatteessa se ja sama, miten kausi on mennyt rapakon takana. Kovimmankin luokan NHL-tähti joutuu miljoonien silmäparien edessä ”todistamaan” kykynsä karjalayleisölle, mikä on täysin absurdia.
Merkittävä osa MM-kisoja televisiosta katselevista ei ole koskaan nähnyt esimerkiksi Rantasen dominointia maailman parhaassa jääkiekkosarjassa. Siinä ei kuule kansan syvissä riveissä paljon paina änärin tehot tai pelaajan status, kun markut ja perat ruotivat puukkoraadeissaan Leijonien pelaajat nippuun.
Tästä syystä olisi täysin ymmärrettävää, jos Rantasta ei pahemmin nappaisi vastata myöntävästi MM-kisakutsuun lähitulevaisuudessa paikan tullen.