Leijonien päävalmentaja Jukka Jalonen saapui puolivälierätappion jälkeen median eteen levollisena.
Hänen mielestään Leijonat pelasi hyvän ottelun, voitti maalipaikat 17–10 mutta hävisi tehokkuudessa Kanadalle. Ottelu päättyi Kanadan eduksi 4–1.
”Fakta on vain se, että tehokkaampi joukkue voitti.”
”Noista paikoistamme teemme yleensä kolme maalia – vähintään.”
Edellisen kerran Jalonen on poistunut Leijonien päävalmentajana puolivälieräottelusta tappio niskassaan vuonna 2010, sen jälkeen hän on saanut nauttia kansansuosiota menestyneenä kultavalmentajana.
Nyt tilanne muuttuu ainakin hieman, kun Jalonen joutuu pitkästä aikaa kritiikin kohteeksi.
”Se kuuluu tähän ammattiin. Fanit vähän ottavat kantaa, ja mediakin joskus. Mutta kun tietää tehneensä asiat niin hyvin kuin pystyy joukkueen ja johtoryhmän kanssa, niin ei se sillä lailla harmita”, Jalonen sanoi.
Jalosen sopimus Leijonien valmentajana jatkuu vielä ensi kauden.
Hän on nähnyt ja voittanut paljon, eikä sekään ole salaisuus, että Jalonen teki nyt käynnissä olevan jatkosopimuksen paljolti siksi, että häntä houkutti mahdollisuus luotsata Suomen parhaita NHL-pelaajia World Cupissa talvella 2024. Se turnaus ei kuitenkaan ole toteutumassa.
Jalonen kuitenkin antaa vahvasti ymmärtää, ettei hän ole jättämässä Leijonia kesken sopimuskauden.
”En ole valkoista lippua heiluttamassa”, hän tokaisi.
Mistä siis kaivat motivaatiota?
”Totta kai tästä häviöstä. Täytyy tehdä asioita hyvin jatkossakin ja täytyy pohtia, että pitääkö meidän muuttaa jotain. Tämän pelin perusteella ei tarvitse muuttaa mitään, kun voitimme maalipaikat 17–10 mutta hävisimme silti. Ehkä jotain pieniä asioita.”
Teemu Hartikaisen, Sakari Mannisen ja Mikko Rantasen muodostama Leijonien ykkösketju ei missään vaiheessa turnausta roihahtanut kunnolla liekkeihin. Moni vaati Jalosta kokeilemaan ykkösketjua toisessa muodossa, mutta Jalonen pitäytyi alkuperäisessä ratkaisussaan aina Kanada-ottelun kolmanteen erään saakka.
Tuolloin hän rikkoi ketjun nostamalla Kaapo Kakon Rantasen ja Mannisen rinnalle.
Kun nyt mietit jälkikäteen, olisiko muutoksia pitänyt yrittää jo aikaisemmin?
”Kun teimme sen muutoksen, jossa Kasperi Kapanen tuli Antti Suomelan ja Kakon rinnalle, se oli meidän paras ketjumme siitä lähtien. Sitä ketjua ei ollut helppoa rikkoa”, Jalonen vastasi.
”Tänään sitten ajattelimme kokeilla, jos Rantasen ja Kakon yhteys kuitenkin löytyisi vielä kolmanteen erään.”
Jukka Jalosen Leijonien turnaus päättyi liian aikaisin.
Jalosen mukaan Leijonien ykkösketju alkuperäisessä muodossaan loi turnauksessa aivan riittävästi maalintekopaikkoja.
”Luotimme siihen Mannisen ketjuun. Se oli paras ketjumme siihen saakka, kunnes teimme muutoksia kakkosketjuun.”
”Mutta tehokkuutta ei ihan löytynyt. Sitä voi jossitella vaikka koko vuoden, että olisiko pitänyt joku muutos tehdä. Mutta jos jollain on maalipaikka, niin ei siihen vaikuta, että ketä siellä kymmenen metrin päässä seisoo. Tontteja oli aivan riittävästi molemmilla ketjuilla.”
Jalonen ei aio enää seurata erityisen tarkasti Tampereen MM-kisoja.
”Jos suoraan sanotaan, niin ei tämä turnaus enää hirveästi kiinnosta. Mutta en ole ihan vielä kotiin lähdössä. Johtoryhmän ja pelaajienkin kanssa varmasti puimme asioita rauhassa.”