Jääkiekon MM-kisojen lohkovaiheen ykkösmaa Yhdysvallat jatkoi väkevää menoaan myös puolivälierässä Tšekkiä vastaan.
Yhdysvallat löi Tampereen Nokia-areenassa Tšekin 3–0 ja lunasti paikkansa välierissä.
Riiassa pelatussa ottelussa nähtiin puolestaan yllätys, kun B-lohkon ykkösmaa Sveitsi romahti jälleen kerran ulos heti pudotuspelien alkajaisiksi. Saksa löi Sveitsin 3–1.
Samalla varmistui jo ensimmäinen välieräpari, sillä Yhdysvallat ja Saksa olivat puolivälieräjoukkueista alkulohkorankingin ääripäät. Näin ollen joukkueet kohtaavat toisensa lauantaina Tampereella.
Samalla on selvää, että toisen välieräparin muodostavat torstain iltaotteluiden voittajat.
Illan kamppailut ovat Kanada–Suomi ja Ruotsi–Latvia. Molemmat alkavat kello 20.20.
Mahdollinen välieräpari olisi siis hegemoniataisto Suomi–Ruotsi.
Välieräpari Yhdysvallat–Saksa puolestaan tarkoittaa, että sunnuntaina Tampereella todistetaan historiallista MM-finaalia.
Kumpikaan näistä maista ei ole koskaan pelannut nykymuotoisen saati modernin ajan MM-turnauksen loppuottelussa.
Yhdysvallat on pelannut historiassaan yhden MM-finaalin, vuonna 1934, kun MM-turnauksessa pelattiin tuohon aikaan poikkeuksellinen loppuottelu. Saksa ei ole ollut MM-loppuottelussa koskaan.
Saksa passitti lohkovoittaja Sveitsin ulos kisoista.
Saksa ei ole koskaan voittanut MM-kultaa. Yhdysvalloilla maailmanmestaruuksia on kaksi, vuosilta 1933 ja 1960. Näistä jälkimmäinen oli kuitenkin Squaw Valleyn olympiaturnaus, jolla oli myös MM-arvo.
Saksan historian kirkkain mitali on vuoden 1953 MM-hopea, jonka Länsi-Saksa saavutti. Tosin tuolloin kisoihin osallistui vain neljä maata, josta yksi jätti kisat kesken.
Täysin uusi asia arvoturnauksen finaalipaikka ei Saksalle olisi, sillä vuonna 2018 se ylsi sensaatiomaisesti Pyeongchangissa olympiafinaaliin, jossa kärsi tappion Venäjälle.
MM-välieriin Saksa ylsi vuosien tauon jälkeen edellisen kerran vuonna 2021, jolloin se sijoittui lopulta neljänneksi.
MM-välierät pelataan lauantaina Tampereella kello 14.20 ja 18.20. Jos Suomi yltää välieriin, se pelaa niistä aiemmassa.