Aamulehti
Tampereen Pyrinnön Reetta Hurske voitti kansainvälisen kilpailun Italian Savonassa. Hurske juoksi 100 metrin aidat kovaan aikaan 12,80. Kyseessä on kisaennätys ja Hurskeen uran toiseksi paras aika.
”Yllättävän hyvä aika, vaikka juoksu oli vähän koikkelehtimista. Olen tyytyväinen myös siihen, että tuli heti hyvä aika, vaikka nyt ei ollut kuin yksi juoksu”, Hurske sanoi Urheiluliiton tiedotteen mukaan.
Tamperelainen teki ehjän suorituksen ja piti kärkipaikkaa hallussaan käytännössä koko matkan. Toiseksi tuli Tanskan Mette Graversgaard maansa ennätyksellä 12,83.
Tuuli oli Savonassa ihanteellinen: myötäistä oli tasan kaksi metriä sekunnissa.
”Tuntuu vielä, että kropassa on treenien rasitusta aika rajusti ja sitä varmaan riittää vielä seuraaviinkin kisoihin. Nyt on treenattu, että kesäkuussa jaksaa juosta hyvin. Silloin on kisojen osalta aikaa tiukkaa, eikä ehdi paljon treenata”, Hurske sanoi.
Hurske hätyytteli vajaat neljä vuotta vanhaa ennätystään, joka on 12,78. Annimari Kortteen Suomen ennätys on 12,72. Hurskeen odotetaan rikkovan SE:n tämän kauden aikana.
Kyseessä oli Hurskeen toinen startti tällä ulkoratakaudella. Hän juoksi Dohan Timanttiliigan kisassa 12,92 toukokuun alussa. Kolhaisu aitaan verotti tuolloin tulosta.
Hurske paljasti, että hän kävi Dohan kisan jälkeen tarkistuttamassa toisen pohkeensa mahdollisen vamman takia. Se paljastui kuitenkin ylirasitukseksi harjoittelun jäljiltä.
"Sen jälkeen olen treenannut hyvin. Pohkeesta uupuu vielä vähän hermotusta, mutta mitään kipuja ei ole.”
Täydennetty klo 20.01: Juttua täydennetty Reetta Hurskeen kommenteilla.