Tampere
Tanskan MM-turnaus päättyi alkulohkoon ja nöyryyttävään murskatappioon Leijonille tiistaina illalla.
Joukkueen NHL-tähti Nikolaj Ehlers oli todella pettynyt joukkueensa suoritukseen.
”Suomi sai hyvän alun. Juuri se meidän olisi pitänyt pystyä välttämään”, Winnipeg Jetsiä NHL:ssä edustava Ehlers sadatteli.
”En todellakaan ole tyytyväinen.”
Kolmannessa erässä Ehlers raivostui tulisesti. Hän paiskoi mailaansa Nokia-areenan kaukalon reunaan sen jälkeen, kun Leijonien puolustaja Mikael Seppälä oli tuupannut hänet jäähyn arvoisesti jään pintaan.
Ehlers kuitenkin kertoi, ettei raivostunut Seppälän taklauksesta vaan omista surkeista suorituksistaan.
”Yritin purkaa kiekon pois omalta alueeltamme kahdesti, mutta syötin sen molemmilla kerroilla suoraan Suomen puolustajan lapaan”, hän manasi.
”Olin todella tyytymätön itseeni etenkin tällaisessa pelissä, jossa pitäisi pystyä vain pelaamaan simppelisti eikä todellakaan menettää kiekkoja omalla alueella.”
Ehlers onnitteli Leijonien pelaajia voitosta. Tässä vuorossa Harri Pesonen.
Maanantaina Ruotsia vastaan pelatun ottelun jälkeen Ehlers kritisoi kovin sanoin Nokia-areenan jäätä.
Hänen mukaansa kaukalon toisessa päädyssä oli syvä ura, joka olisi voinut aiheuttaa pelaajille vakavia loukkaantumisia. Ehlersin mielestä jää oli suorastaan pelikelvoton.
Tiistain ottelun jälkeen hän jatkoi kritiikkiään, vaikka kenttämiehet olivatkin korjanneet uran.
”Siitä olen onnellinen, että he saivat railon korjattua. En silti usko kenenkään voivan sanoa, että jää on ollut hyvä tässä turnauksessa. Kiekot pomppivat ja niin edelleen”, Ehlers sanoi.
Sanoman kisatiimi haastatteli päivällä Jääkiekkoliiton olosuhdepäällikköä Manu Varhoa, joka puolestaan vakuutti, että Nokia-areenan jää on loistavassa kunnossa.
Tanskalla ei ollut tiistai-illan ottelussa enää mahdollisuutta kohentaa sijoitustaan ja yltää jatkopeleihin. Ehlers sanoi, että Tanskan olisi silti pitänyt syttyä koitokseen tulisemmin.
”Meidän olisi pitänyt olla innoissaan mahdollisuudesta pelata tuollaisen yleisön edessä Suomessa. Ja kyllä me olimmekin. Ajoittain pelasimme ihan ok, mutta teimme liikaa virheitä.”