Tampere
Leijonien MM-joukkueella oli sunnuntaina täysi vapaapäivä jääkiekosta. Kaikki saivat tehdä, mitä halusivat.
Osa pääsi vierailemaan erityisessä paikassa. Nimittäin kultakapteeni Marko Anttilan tiluksilla Vesilahdella, noin puolen tunnin ajomatkan päässä Tampereelta.
”Mikko Lehtonen, Jere Sallinen, Sakari Manninen. Puolisoita oli myös mukana”, isäntä luettelee vieraslistan.
Oliko kyseessä Leijonien jonkin sortin valiojoukko?
”Kyllä sinne olisivat kaikki olleet tervetulleita. Mutta kyydit oli vähän ongelmia, kaikilla ei ole autoja”, Anttila naurahtaa.
Seurue rentoutui Anttilan mökillä luonnon helmassa kauniissa kesäkelissä.
”Syötiin siivet ja saunottiin.”
Myös ahdin antimia pyydettiin – tuloksetta.
”Sallinen yritti kalastaa, mutta minä olen luopunut toivosta siinä järvessä. Ei siitä tule mitään”, Anttila tuskailee.
Myös Manninen kertoi tarttuneensa virveliin.
”Mörkö sanoi, että ei siitä järvestä ole mitään itsekään saanut. Kuulemma yhden hauen joskus kahdeksan vuotta sitten. Mutta ei se haittaa, kivahan se on vain heitellä”, Manninen tuumasi.
Manninen nautiskeli kokemuksestaan paikassa, jota hän kutsuu ”Mörköluolaksi”
”Käytiin vähän järvessä uimassa ja heitettiin virveliä. Oli oikein kiva. Linnut lauloi ja aurinko paistoi. Se on oikein idyllinen ja rauhallinen mökki”, Manninen suitsutti.
Sakari Manninen joutui pilan kohteeksi maanantain harjoituksissa. Hänen päähänsä oli teipattu pahvimuki.
Leijonilla on jäljellä vielä tiistai-illan Tanska-ottelu ennen torstain puolivälierää.
Vaikka Suomen peli ei ole luistanut turnauksessa toistaiseksi aivan toivotulla tavalla, henki joukkueessa vaikuttaa rennolta.
”Välillä olemme ehkä vähän pakottaneet peliä. Ripaus rentoutta tarvitaan. Tuloksenteko meillä on tuottanut välillä vähän ongelmia. Se helpottaa aina, kun saa maaleja”, Anttila sanoi.
”Mutta tilannehan on kuitenkin ihan hyvä. Oikealla tiellä ollaan. Tiedämme, miten turnaus etenee ja mihin tämä turnaus ratkeaa. Tiukka peli on luvassa.”
Maanantaina Leijonien kopissa oli tutkittu turnauskaaviota puolivälierää silmällä pitäen.
”En ole pelejä katsonut, mutta tänään puhuttiin, että ilmeisesti Tshekki tai Kanada on tulossa. Kova siitä tulee joka tapauksessa. Ei mitään uutta siinä mielessä”, Anttila sanoi.
Vaikka Lempäälän mies Anttila pelaa MM-turnausta kotiseudullaan, kapteeni pysyttelee vapaa-aikanakin visusti joukkojensa luona.
”Tämä oli nyt toinen kerta, kun kävin mökillä kisojen aikana. Äitienpäivänä ja nyt vapaapäivänä.”
”Tykkään siitä, että touhutaan joukkueena ja tehdään asioita kimpassa. Tietenkin kotona saa käydä, jos tykkää, mutta olen viihtynyt hotellilla”, Anttila kertoi.
Kapteeni Anttila kuvattuna Vesilahden-mökillään keväällä 2022.