Lähes tuhannen NHL-ottelun ja kymmenen arvoturnauksen Jyrki Lumme, 56, on eittämättä yksi kaikkien aikojen suomalaista kiekkolegendoista.
Puolustajalegenda lopetti uransa vuonna 2007, ja sen jälkeen hän ei ole suuremmin julkisuudessa esiintynyt.
Lauantaina Lumme ilmestyi harvinaisesti kameroiden ja toimittajien eteen Tampereelle Jääkiekkoliiton järjestämän legendalounaan yhteydessä.
Lumme asuu perheineen Kanadan Vancouverissa, jossa hän pelasi vuosina 1990–1998.
”Siellä ollaan joo. Suomessa käyn pari kertaa vuodessa. Vähän riippuu.”
Tampereen lähistöllä Lumpeella on kesämökki. Suomeen vakituisemmin palaaminen ei ole ollut suunnitelmissa.
”Yhden asian olen oppinut: ei kannata tehdä liian suuria suunnitelmia. Ei ole mitään sellaisia suunnitelmia mihinkään suuntaan. Kaikki on ihan hyvällä mallilla”, legenda rupattelee.
Vaikka Lumme on asunut Pohjois-Amerikassa jo suurimman osan elämästään, Tampereen murre miehestä ei silti ole karissut.
Ja mikäpä Vancouverissa asustellessa. Tyynenmeren rannalla sijaitsevaa kaupunkia on ylistetty jopa maailman kauneimmaksi.
”Kyä se aika lähellä ainakin on. Varmaan on muitakin hienoja paikkoja maailmassa, mutta onhan siinä vuoret ja meri, oma hohtonsa”, Lumme tuumaa.
Hän nautiskelee rennolla otteella elelystä Länsi-Kanadassa. Entisen seuransa Vancouver Canucksin otteluissa Lumme käy säännöllisesti ja osallistuu aktiivisesti seuran alumnitoimintaan.
”Ei ole niin sanotusti työhommia. Canucksin kanssa on aina välillä jotain tapahtumaa. Pääosin kaikki liittyy hyväntekeväisyyteen.”
Lumme kurittamassa Wayne Gretzkyä Naganon olympialaisissa 1998.
Lumpeen syntymäkaupunki Tampere on muuttunut viime vuosina roimasti. Keskustaan on noussut kaupungin uuden maamerkin Nokia-areenan lisäksi jos jonkinlaista uutta pytinkiä.
Lumme äimistelee muutosta.
”Siis tämähän on ihan uskomatonta. Onhan tuossa ollut aikoja, etten ihan niin ehtinyt käydä täällä. Mutta tässä kun olen viime vuosina enemmän käynyt, niin tämähän on ihan uskomaton paikka. Ei meinaa enää edes tunnistaa!”
”Tämähän alkaa olla jo ihan kansainvälinen pikkukylä. Kun tätä on pikkupojasta asti katsellut, niin huhhuh”, Koivistonkylän poika huokailee.
Kesken haastattelun käy selväksi, että Lumme ei ole Tampereella ihan arkipäiväinen näky.
Vuorollaan kaksi muuta Ilveksen ja Leijonien legendaa, Timo Peltomaa ja Jukka Tammi, huomaavat Lumpeen ja säntäävät leveä hymy kasvoillaan taputtamaan vanhaa toveriaan selkään ja tervehtimään iloisesti.
Timo Peltomaa innostui nähdessään Jyrki Lumpeen Tampere-talossa.
Lumme kertoo saapuneensa Suomeen pari päivää sitten. Leijonien MM-otteluita hän on pitänyt silmällä.
”Ihan alkuun en kerennyt, kun oli vielä tuolla, mutta jonkun verran olen katsellut. Tämä alkusarja on tietysti vähän sellaista, että kaikki hakevat peliään. Ei tässä vielä kannata hermoja menettää, vaikka peli ei olisikaan ihan täydellistä”, tuumaa Sonja-lempinimeä kantava Lumme.