Jukka Jalonen ihasteli Tamperetta elämänsä ensimmäisellä helikopteri­lennolla – kunnia­tohtorin miekka jäi pukukoppiin

Jukka Jalonen pääsi ensimmäistä kertaa elämässään helikopteriin palatessaan Jyväskylästä Tampereelle.

Jukka Jalonen sai promoottorina toimivalta romaanisen filologian professori Outi Merisalolta tohtorin hatun päähänsä ja miekan käsiinsä.

Leijonien päävalmentaja Jukka Jalonen ehti Itävalta-peliin lopulta selvästi. Jalonen kävi päivällä Jyväskylässä, jossa hänestä tuli liikuntatieteiden kunniatohtori. Paluumatka taittui helikopterilla, joka laskeutui Näsijärven rantaan Santalahteen.

Pelin alkaessa Jalonen oli tutulla paikallaan penkin takana.

”En ole ennen helikopterissa ollut. Mielenkiintoinen kokemus. 45 minuuttia meni Jyväskylästä Tampereelle. Siinä ei kauan nokka tuhise. Tuntuu, ettei se liiku mihinkään, mutta kyllä se 200 kilometriä tunnissa menee”, Jalonen sanoi voittoisan pelin jälkeen.

Lue lisää: Marko Anttila päivitteli Jukka Jalosen kunnian­osoitusta: ”Niin kova arvonimi, etten edes tiedä, mitä se tarkoittaa”

Ennen laskeutumista pilotti teki lenkin Nokia-areenan yläpuolella. Jalonen kertoi ottaneensa valokuvia. Kisakaupunki Tampereen koko avautui yläilmoista tarkastellen uudella tavalla päävalmentajalle.

”Yllätys, että näyttää aika paljon pienemmältä ylhäältä kuin täällä jos jossain pyöritään. Ei ole kovin iso pinta-alaltaan. Pirun kompakti paketti, ja järvet hienosti molemmat. Se oli mahtava nähdä, kun oli vielä hyvä keli”, Jalonen sanoi.

Jalonen poseerasi Jääkiekkoliiton Instagram-tilillä olevassa kuvassa tohtorinhatun ja miekan kanssa. Hattu ja miekka tulivat hallillekin mukaan. Ne odottivat pukukopissa kyytiä Jalosen kotiin Riihimäelle. Niiden ottamista mukaan vaihtoaitioon Jalonen ei lähtenyt juhlapäivän kunniaksi harkitsemaan.

”Ehkä olisi mennyt vähän överiksi. Täytyy pitää vähän matalampaa profiilia.”

Ottelun aikana Jalosen saavutus kuulutettiin yleisölle, ja hän sai suuret suosionosoitukset.

”Kyllä ne hyvältä tuntuivat, ei sitä käy kieltäminen. Mahtava juttu, että huomioitiin ja yleisö arvosti.”

Itse ottelussa Suomi oli ensimmäisen erän vahva, mutta toisessa ote hieman katosi. Voitto ei ollut järin pahasti uhattuna missään vaiheessa.

”Toinen erä hallittiin kiekkoa ja peliä, mutta oli ulkopuolella pyörimistä”, Jalonen tuumasi vaikeimmasta erästä.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut