Polvivamma pilasi Sami Vatasen MM-haaveet – golf-kausikin on vielä aloittamatta

Sami Vatanen pelasi Sveitsin liigassa finaaleja puudutuspiikillä.

Sami Vatanen ei päässyt polvivamman takia Leijoniin tänä keväänä.

Vuosi sitten Sami Vatanen luuti Leijonien puolustuksessa Tampereen kotikisoissa, mutta tänä vuonna Vatasen osana oli saapua kisavieraaksi Jääkiekkoliiton Legendalounaalle Tampere-taloon.

Vatanen, 31, loukkasi polveaan Sveitsin liigan ensimmäisessä finaalissa. Tiivistahtiseen MM-turnaukseen ei ollut asiaa, vaikka Vatanen finaaleja vielä pelasikin ja juhli kauden päätteeksi mestaruutta Genève-Servettessä.

”Halu olisi ollut kova, jos vaan paikat olisi kestänyt. Ollaan hengessä mukana ja katsellaan katsomon puolelta pelejä. Finaaleissa oli vähän niin ja näin, miten pystyi pelaamaan. Pelasin piikillä”, Vatanen sanoi viitaten polven puuduttamiseen.

Vatasen kausi oli rikkonainen. Hän kävi polvileikkauksessa marraskuussa ja pelasi vain 13 ottelua runkosarjassa. Pudotuspeleihin Vatanen tervehtyi ja pelasi kaikkiaan 17 ottelua, joissa teki 13 pistettä.

Finaaleissa tullut vamma ei vaadi leikkausta, mutta sairaslomaa on Vatasen mukaan jäljellä muutama viikko.

Vatanen tunnetaan innokkaana golfaajana, ja hän osallistui esimerkiksi vuonna 2019 Nokialla pelattuun Suomen-kiertueen kilpailuun. Nyt polvivamman takia kenttä on avaamatta myös golfin puolella.

”Eilen [perjantaina] kävin vähän läiskimässä, mutta vähän hankalaahan sekin on”, Vatanen sanoi.

Suomi parantaa

Leijonien peliä katsellessa voi todeta, että Vatasen kaltaiselle puolustajalle olisi tämänkin kauden joukkueessa ollut tilausta. Sulavasti luistelevan puolustajan vahvuus on kiekollisessa pelissä, joka on ollut yksi Leijonien kehityksen paikoista.

Vatanen uskoo joukkueen parantavan koko ajan.

”Kemioissa on vielä hakemista, hetken kestää joukkueella, että ne löytyvät. Parempaan suuntaan mennään koko ajan. Resurssit on mennä pitkälle. Toivotaan, että voittavat oikeat pelit oikeaan aikaan niin kuin Suomi on viime vuosina pystynyt tekemään.”

Ensi kaudella Vatanen jatkaa Sveitsissä. Joukkueessa pelasi viime kaudella myös Valtteri Filppula, joka on ainoa suomalainen, joka kuuluu niin sanottuun ”kolmen kullan kerhoon”. Filppulalla on tilillään Stanley Cup, olympiakulta ja MM-kulta.

Filppulan, 39, sopimus päättyi tähän kauteen, ja hän pohtii kiekkouransa jatkoa. Filppula oli Sveitsissä pistepörssin viides, joten pelitaitojen puolesta lopettamisella ei ole kiire.

"Hän tekee asioita oikein, että voi pelata tuolla tasolla. Toivotaan, että jatkaa ensi kaudella. Uskon siihen, että vielä tulee pelaamaan, kun näin hyvin kulkee”, Vatanen sanoi.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut