MM-turnauksen alussa on arvuuteltu Leijonien kakkossentterin Antti Suomelan pelikuntoa.
Suomela, 29, loukkasi itseään avausottelussa Yhdysvaltoja vastaan. Sen jälkeen hän vain katosi rivistä ja väliin on jäänyt kolme ottelua.
Jo tiistain välipäivän harjoituksissa Suomela treenasi kakkosen keskellä, mutta keskiviikon Ranska-ottelusta hänet oli taas vedetty yllättäen sivuun.
”Vähän oli vielä tuntemuksia. Päätimme yhdessä valmentajien kanssa, että otetaan vielä vähän huilia”, Suomela kertoo.
Taas torstaina Suomela oli omalla paikallaan kakkosketjussa Joel Armian ja Kaapo Kakon välissä.
Nyt Suomela lupaa olevansa askissa perjantain Unkari-ottelussa – eikä puudutuksia tai muita manipulaatioita hänen mukaansa tarvita.
”Ihan normaalisti lähdetään pelaamaan.”
Sanoman tietojen mukaan jonkinasteisesta nivusvammasta kärsivän Suomelan saaminen takaisin kokoonpanoon olisi Leijonille tärkeää, sillä sentteriosastolla ei ole ylitarjontaa kiekollisesti taitavista hyökkäyssuunnan pelaajista.
Suomela (vas.) on käynyt välillä harjoittelemassa kakkosketjun keskellä. Siinä hän oli myös torstaina.
Suomela ei ole nauttinut pelien seuraamisesta katsomosta.
”Kyllähän tämä vaikeaa on ollut. Sen takia täällä ollaan, että pääsisi pelaamaan.”
”On vaikeampi katsoa itse pelejä kuin pelata. Sikäli on ollut vaikeaa seurata. Mutta samalla olen yrittänyt mahdollisimman positiivinen ja tsempata muita.”
Suomela ei ole MM-joukkueen suurimpia tähtiä, mutta tällä kaudella hänen jälkensä on ollut suorastaan jäätävää.
Oskarshamnin mies voitti heti Eurooppaan palattuaan Ruotsin SHL:n piste- ja maalipörssin näytöstyyliin.
”Vähän se absurdilta tuntuu”, Suomela hymähtää.
”Sain pelata ilman mitään isompia vammoja. Hyvä valinta oli mennä sinne.”
Ennen mykistävää Ruotsin-näytöstään Suomela kiekkoili neljän kauden ajan Pohjois-Amerikassa. NHL-otteluita kertyi 51, mutta parilla viimeisellä kaudella Suomela jumittui lähinnä AHL:ään.
”Siellä olisi pitänyt pystyä pelaamaan paremmin ja ansaita paikka. Näin jälkikäteen, kun olen miettinyt, niin en ehkä pelannut tarpeeksi hyvin, että olisin päässyt enemmän ylös. Mitään ei tuoda tarjottimella. Mutta opettavainen reissuhan sekin oli.”
Ensi kaudeksi Suomela siirtyy Sveitsin liigaan Lausannen riveihin.
”Sveitsi on ollut itselleni sellainen, että haluan sen kokea. Olen menossa innoissani sinne.”
MM-kisoissa Suomela on mukana nyt toista kertaa. Edellisistä on kuitenkin ehtinyt vierähtää jo viisi vuotta. Kevään 2018 kisapaikka aukesi sen jälkeen, kun Suomela oli voittanut JYPin paidassa liigan pistepörssin.
”Jos vertaan tähän hetkeen, niin tunnen, että olen parempi pelaaja ja pystyn tekemään enemmän asioita kuin silloin edellisissä kisoissa.”
”Toki kokemuksessa on eroa. Nyt on kotikisat ja ne olivat Tanskassa. Ehkä meidän tekemistä seurataan nyt isommin”, Suomela sanoo.