Tampereen Sisun huippu­voimistelijat esiintyivät seuran juhla­näytöksessä – Katso tallenne tästä

Valkeakoskelainen Lumi Vahteristo on tuore ylioppilas ja kilpa-aerobicin joukkuesarjan Suomen mestari. Syksyllä edessä ovat EM-kilpailut, joissa Sisun urheilijoiden salaisena aseena voi olla seuran monilajinen yhteistyö. Sen tuloksista päästään nauttimaan myös helatorstaisessa voimistelunäytöksessä, jonka Aamulehden tilaajat voivat katsoa suorana lähetyksenä ja tallenteena tästä jutusta.

Anniina Nääppä (ylhäältä alas), Lumi Vahteristo ja Anni Pulkki voittivat kilpa-aerobicin joukkueiden SM-kullan italialaisten maailmanmestareiden Davide Donatin ja Michela Castoldin tekemällä koreografialla. Vahteristo kertoo, että urheilijoiden erilaiset vahvuudet täydentävät hyvin toisiaan, ja niitä on pyritty hyödyntämään esimerkiksi koreografian yhteistyöliikkeissä.

| Päivitetty

Aamulehti

Helatorstaiviikko on Lumi Vahteristolle yksi palkinto kovasta työstä, jota hän on tehnyt alkuvuoden aikana. Maanantaina hän sai varmistuksen siitä, että pääsee pian painamaan valkolakin päähänsä Valkeakosken Tietotien lukion tuoreiden ylioppilaiden joukossa. Torstaina edessä on Tampereen Sisun 60-vuotisgaalanäytös, jossa Vahteristo esiintyy kilpa-aerobicin edustusryhmän riveissä. Näytös tarjoaa urheilijoille tilaisuuden esiintyä silkasta voimistelun riemusta vailla paineita kisa-arvioinnista.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut