Leijonien NHL-tähdet yllättyivät MM-kisojen tuomarilinjasta – ”On mennyt vähän jopa tunteisiin”

NHL:n linjaan tottuneille pelaajille MM-kisojen linjassa on vielä pureskelemista.

Mikko Rantanen väänsi tiistai-iltana Ruotsin Lucas Bengtssonin kanssa.

Jääkiekkomaailma on vahvasti kaksinapainen. Kaukalon koko on konkreettisin ero eurooppalaisen ja pohjoisamerikkalaisen NHL-jääkiekon välillä. Sitten ovat tyyli- ja tulkintaerot.

Viiden vuoden tauon jälkeen MM-kisoissa pelaava Colorado Avalanchen supertähti Mikko Rantanen on yllättynyt tuomarilinjasta Tampereen MM-turnauksessa.

”Olen yllättynyt, että noinkin paljon saa kahvata. Eilisessäkin pelissä Ruotsia vastaan sai muutamassa maalipaikassa kahvata aika kovaa”, Rantanen kommentoi Sanomille tiistain välipäivän harjoitusten jälkeen.

”Ehkä se on linja täällä. Siitä on sen verran aikaa kulunut, kun olen viimeksi ollut MM-kisoissa, niin en tiedä, mikä se linja on ollut aikaisemmin.”

Leijonien toiseksi nimekkäin NHL-vahvistus Kaapo Kakko on pannut saman merkille kuin Rantanen. Siirtyminen NHL-askista MM-jäille ei ole ollut saumaton.

”Ennemmin on ihmetyttänyt tilanteet, mistä ei ole vihelletty. Se on mennyt vähän jopa tunteisiin. Tuntui, ettei mistään anneta jäähyä”, hämmästeli Kakko, joka on kerännyt kolmessa MM-pelissä yhden syöttöpisteen.

Myös Rantanen on tuskaillut tehojensa kanssa. Turnauksen nimekkäin tähti on kerännyt kolmeen peliin kaksi syöttöpistettä.

Maanantain iltapelissä Ruotsia vastaan Rantanen hiiltyi kunnolla toisen erän lopuksi, kun pilli ei soinut maalipaikassa. Rantanen kävi antamassa erän päätteeksi tulikiven katkuisen palautteen päätuomarin suuntaan.

”Jos rike tulee joissain maalipaikoissa ja käsi ei nouse ylös, niin tulee käytyä kysymässä tuomarilta, että mikä homma. Yritän kuitenkin olla kuluttamatta liikaa energiaa tuomareihin”, Rantanen ilmoitti.

Kakon kaltaiselle pelaajalle roikkumista ja estämistä suosiva tuomarilinja ei sovi alkuunkaan. Raamikas 22-vuotias New York Rangersin laitahyökkääjä on paljon kiekossa kiinni.

”Se on paljon omaa peliäni, että pysyn kiekossa ja luon kulmista tilanteita. Eilisessä Ruotsi-matsissakin pystyin mielestäni pysymään hyvin kiekossa, suojaamaan kulmissa ja pyörimään vaarallisesti kiekon kanssa, mutta ne eivät tuottaneet paikkoja.”

”Tuntui, että se aika kiekon kanssa meni ihan hukkaan, ja loppujen lopuksi olin katollaan, kun sai roikkua aika paljon. Muutamasta tilanteesta olisi pitänyt viheltää. Siellä sai repiä ja roikkua. En tiedä, oliko tuomareilla vähän huono päivä vai mitä”, Kakko sanoi.

Kaapo Kakko on ollut Leijonien pirteimpiä hyökkääjiä, mutta tehot ovat kateissa.

NHL:ssä sitomiseen ja roikkumiseen puututtiin takavuosina kovalla kädellä, mikä siisti villiksi äitynyttä estämispeliä.

NHL:n linjaan tottuneille pelaajille MM-kisojen linjassa on vielä pureskelemista.

”Jos isossa kaukalossa pääsee pakista eroon, se on kauhea etu, jos pakki saa roikkua sen jälkeen paidassa ja pääsee takaisin ”oikealle” puolelle. Sen jälkeen se menee taas kulmissa taisteluun”, sanoi Kakko.

”Katsotaan muuttuuko linja. Mielestäni linjan pitäisi vähän muuttua. Kovaa saa pelata, mutta jossain kohtaa menee raja.”

Rantanen peräänkuuluttaa ennen kaikkea tasapuolisuutta.

”Kovaa saa kahvata. Toivottavasti se sallitaan sitten molempiin suuntiin, että mekin saadaan antaa samalla mitalla. Kyllä ne tuomaritikin parhaansa yrittävät.”

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut