Tampereelle huippuvahvistus – kivikova NHL-tähti tulee Tre Kronorin avuksi

Aftonbladet kertoo Nylanderin saaneen luvan kisamatkaan NHL-seuraltaan.

Toronto Maple Leafsin tähtihyökkääjä William Nylander on saanut seuraltaan luvan lähteä MM-kisoihin, ruotsalaislehti Aftonbladet kertoo.

Jääkiekon MM-kisat kolmella voitolla aloittanut Ruotsi saa huippuvahvistuksen, kun NHL-hyökkääjä William Nylander saapuu Tampereelle Tre Kronorin avuksi.

Nylander oli NHL-n runkosarjassa Toronto Maple Leafsin toiseksi paras pistemies. 27-vuotias hyökkääjä iski 82 ottelussa tehot 40+47=87. Pudotuspeleissä Nylander pelasi 11 ottelua pistein 4+6=10.

Ruotsalaislehti Aftonbladet kertoi tiistaina saaneensa lähteiltään vahvistuksen sille, että Nylander on saanut Maple Leafsilta luvan suunnata MM-kisoihin.

Nylander itse kertoi jo maanantaina olevansa kiinnostunut saapumaan Tampereelle. Hän ei ollut vielä tuolloin keskustellut asiasta seuransa kanssa.

William Nylanderin isä Michael Nylander pelasi mittavan NHL-uran ja edusti Suomessa JyP HT:tä, Kärppiä ja Jokereita. William Nylanderin pikkuveli Alexander Nylander on isänsä ja veljensä tapaan kiekkoilija ja pelaa parhaillaan MM-kisoja Ruotsin riveissä.

”On selvää, että haluan hänet tänne ja pelata hänen kanssaan”, Alexander Nylander sanoi maanantai-iltana, kun Ruotsi oli kukistanut Suomen.

Myös puolustaja Timothy Liljegren on Aftonbladetin mukaan tulossa Torontosta Ruotsin maajoukkueen avuksi.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut