Manse PP:ssä debytoinut Ella Korpela meni kerran tutun lukkarin virittämään ansaan – Jyväskylän suunnalta nousi taas kerran varoittava sormi

Kirittäret pehmitti Mansen viime kevään finaaliuusinnassa jännittävien vaiheiden jälkeen.

Manse PP:n Ella Korpela pääsi heti kohtaamaan viime kauden seuransa Kirittäret sarja-avauksessa.

Olisi luullut, että Ella Korpelan vatsanpohjassa olisi surissut levoton perhoslauma torstain vastaisena yönä tai viimeistään päivän aikana.

Mutta ei. Manse PP:n riveihin siirtynyt Korpela valmistautui tyynesti naisten Superpesiksen avaukseen, vaikka vastassa oli viiden edelliskauden seura Jyväskylän Kirittäret.

”Ei pelejä kannata jännittää. Toki se toi pienen ekstralatauksen, kun vastapuolella oli niin paljon tuttuja. Mutta ei mitään tärinää”, Korpela kuvaili.

Jyväskylän-vuodet olivat Korpelalle komeita. Ne toivat peräti neljä Suomen mestaruutta ja yhden SM-hopean. Nyt odottavat uudet haasteet Mansen paidassa.

”En tiedä, näkyikö otteissa pitkä kauden odotus vai mikä. Emme pystyneet pelaamaan kovin erikoista pesistä missään vaiheessa”, Korpela harmitteli.

Ensimmäinen peli toi tamperelaisjoukkueelle karvaan 1–2 (2–5, 2–1, 0–1) -tappion.

”Teimme tosi paljon perusvirheitä pallon kiinniotoissa. Lisäksi tuli paljon laittomia lyöntejä. Esitykseen nähden yksi piste oli maksimisaavutus”, Korpela summasi.

Varmasti pelanneelle Korpelalle sattui yksi lapsus supervuorossa, kun Kirittärien lukkari Mari Mantsinen sai irrotettua entisen joukkuekaverinsa kakkospesältä heittoruletin jälkeen. Korpela paloi kolmoselle.

”Oli liikaa intoa. Tyhmä virhe.”

Kirittärien pelinjohtajalegenda Jussi Viljanen ryhtyi kutsumaan Oulusta tullutta Korpelana Poroksi. Mistä ihmeestä lempinimi on peräisin?

”Kai Nalle luuli, että Oulussa liikkuu poroja. Muillakin meidän pelaajilla oli eläimellisiä nimiä. Mikäs siinä – ei haittaa”, Korpela heitti.

Mansen uusi hankinta Ella Korpela sai heti lyöntinumerokseen vaativan 1.

Harhaheitto ratkaisi

Vaasan Mailattarista siirtynyt Venla Tanhua pelasi ensimmäisen Superpesis-ottelunsa Mansen paidassa. Lukkarin debyytti herätti luonnostaan suurta mielenkiintoa.

Tanhua hoiti hommansa hienosti supervuoron kohtalokasta lapsusta lukuun ottamatta. Harhaheittoja sattuu kaikille. Parempi nyt kuin syksyn ratkaisuhetkille.

Lukkari Venla Tanhua debytoi Manse-paidassa sarjapeleissä. Lopun harhaheitto ratkaisi pelin.

Hallitseva mestari Kirittäret otti kauden toisen voittonsa.

Tanhuan hankinta toi rauhan joukkueen tärkeimmälle paikalle. Vuosi sitten Mansen piti hankkia Jasmin Andreasen avuksi kesken kesän, kun Senni Sallinen tarvitsi hengähdystauon. Sallinen palasi lautasen ääreen elokuun lopussa, kunnes siirtyi myöhemmin uudestaan sivuun.

Kirittäret on dominoinut naisten pesäpallokenttiä koko 2000-luvun. Jyväskyläläisjoukkue on jäänyt mitalien ulkopuolelle vain kerran vuodesta 2001 lähtien. Kesän 2017 viides sija voidaan luokitella työtapaturmaksi.

Huikea jakso on tuonut hallitsevalle mestarille peräti kaksitoista SM-kultaa.

Nyt Kirittäret on poikkeuksellisen haastavassa tilanteessa menetettyään luottopelaajistaan Korpelan lisäksi uransa lopettaneet Emma Körkön ja Susanne Ojaniemen sekä Vaasan Mailattariin siirtyneen Ella Mäkelän.

Etenkin lajilegendoihin kuuluvan Körkön lopettaminen jätti valtavan loven.

Manse on kuronut Kirittärien etumatkaa kiinni askel askeleelta ja hamuaa nyt toista täysosumaa syksyn 2017 mestaruuden seuraksi.

Kaksi vuotta sitten Manse karkasi välieräsarjassa jo 2–0-johtoon, mutta taipui lopulta 2–3. Viime syksyn mestaruustaisto kääntyi Kirittärille 3–1.

Nyt Mansella on paremmat onnistumismahdollisuudet kuin kertaakaan aiemmin, mutta torstai-illan perusteella on syytä nostaa varoittava sormi pystyyn. Kirittärien suoritusvarmuus oli huipputasolla useista muutoksista huolimatta.

MITÄ TAPAHTUI?

Tanhuan harhaheitto oli Kirittärien onni

Nolo ratkaisu: Kärkikamppailu ratkesi nolosti supervuorossa, kun Mansen uuden lukkarin Venla Tanhuan tappoheitto painui kakkospesän yli. Näin Elsa Nyman toi nautiskellen Kirittärien voittojuoksun.

Upea kiri: Manse teki toisen jakson viimeisessä vuorossa kaksi juoksua ja siirsi ratkaisun supervuoroon, kun Lina Olenius kotiutti Virpi Hukan viimeisellä lyönnillänsä kahhden palon tilanteessa.

Yleisöä: 836.

Entä nyt? Mansen naiset matkustavat sunnuntaina Helsinkiin Roihuttarien vieraaksi.

Manse-lukkari Venla Tanhua ja Kirittärien Eeva Mäki-Maukola tiukassa pesäkilvassa.

Manse poistui pettyneenä Kaupin pesäpallostadionilta.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut