Aamulehti
Kultaa, kultaa ja kultaa. Kun Nokia-areenassa on mitelty jääkiekon Suomen mestaruudesta tai maailmanmestaruudesta, joka kerta on tavattu Keskustorilla. Kaikki viittaa siihen, että neljännet kultabileet Tampereella ovat erittäin lähellä myös toukokuun viimeisenä sunnuntaina.
Alkamassa on vajaa kolmeviikkoinen jääkiekkorieha, joka tuo elämää, kymmeniä tuhansia faneja ja miljoonia euroja Tampereen keskustaan. Tulevasta kannattaa nauttia, sillä on täysi arvoitus, koska Suomessa – saatika Tampereella – pelataan MM-kotikisat seuraavan kerran. Kaksien peräkkäisten MM-kotikisojen jälkeen odotettavissa on jonkinlainen tauko.
Tampere suoriutui viime vuonna kisaisännyydestä loistavasti, minkä tuomalla rutiinilla ja opeilla on lupa odottaa yhtä vakuuttavaa suoritusta perjantaina alkavista mittelöistä.
Suomen MM-joukkue on valmis tuottamaan kannattajilleen elämyksiä. Urheilullisesti tilanne ei voisi olla parempi, sillä Leijonat lähtee kotikisoihin mestarisuosikkina. Päävalmentaja Jukka Jalosen viimeiseen asti hiottu systeemi on tuonut MM-kultaa jo kolme kertaa (2011, 2019 ja 2022), eikä yhdelläkään sinivalkoisella pelaajalla pitäisi olla mitään epäselvyyttä siitä, miten Suomi pelaa.
Mukana on voittamaan tottuneita luottoratsuja mörkökapteeni Marko Anttilan johdolla, mutta myös kaivattua tähtipölyä, kun Suomen paras jääkiekkoilija Mikko Rantanen on saapunut Tampereelle NHL:stä Kaapo Kakon, Kasperi Kapasen, Olli Määtän ja Joel Armian tavoin. Rantanen, Colorado Avalanchen supertähti, on Suomelle sellainen keihäänkärki, joka vaikkapa Miro Heiskanen oli vuosi sitten. Samalla Rantanen, 26, on pelaaja, jota pirkanmaalaisten kiekkojuniorien kelpaa seurata lähietäisyydeltä läpi turnauksen.
Suomen kokoonpanossa on vain pieniä heikkouksia. Puolustus on jämäkkä kuin kallio, mutta kiekollista taitoa on maltillisesti. Sentteriosasto puolestaan huutaa ykkösnimeä, joksi saatetaan nimetä juuri Rantanen. Leijonien kokonaisuus on kuitenkin niin vahva, että pienet heikkoudet eivät keikuta laivaa nurin.
Joukkue-, puolustus- ja viisikkopelissä Suomi on jälleen turnauksen ykkönen. Maalivahdit Emil Larmi ja Jussi Olkinuora eivät kalpene kollegoille laisinkaan. Tykkikauden Ruotsissa pelannut Larmi on kaappaamassa Suomen ykkösvahdin paikkaa MM-kultaa torjuneelta Olkinuoralta. Hyökkäyksessä Suomella on Rantasen, Kakon ja Sakari Mannisen johdolla tulivoimaa riittämiin.
Naapurifinaali?
Ennakkoon Suomen kanssa vahvin mestarisuosikki on Ruotsi, jonka Leijonat kohtaa heti ensi maanantaina A-lohkon kärkipelissä. Rakkaat naapurit ovat kohdanneet MM-finaalissa vain neljästi – kolmesti 1990-luvulla ja vuonna 2011 – voittojen ollessa tasan 2–2. Olisi huikea päätös Tampereen-turnaukselle, jos Suomi ja Ruotsi painisivat 28. toukokuuta maailmanmestaruudesta.
MM-kisojen pelillinen taso ei häikäise. Monet perinteiset suurmaat ovat liikkeellä kevyin kokoonpanoin, minkä lisäksi Venäjä puuttuu kokonaan. Tämä ohentaa haastajien joukkoa kovalla kädellä. Kanadan joukkue ei vilise superstaroja, mutta se on tasaisen hyvä, eikä vaahteralehtiä voi koskaan laskea pois kultataistosta, kun on pudotuspelien aika. Myös Kari Jalosen valmentama Tšekki on otettava vakavasti.
Lisäksi aiempaa heikommin kokoonpanoin kisoihin lähteneet Yhdysvallat ja Sveitsi voivat yltää mitaleille.
Kanada ja Tšekki ovat Riikassa pelattavan B-lohkon suosikit. Suomen on tärkeää saada alkulohkossa pelinsä hyrräämään, eri yksilöille onnistumisia ja välttää tämä kaksikko MM-kisojen kohtalonpelissä, puolivälierässä.
Tämän jälkeen olisi edessä enää Tampereen kiekkokarnevaalin huipennus. Mitalipeleissä Nokia-areenan hurmoksessa vääntävää leijonalaumaa olisi erittäin vaikeaa kaataa.