Leijonien päävalmentaja Jukka Jalonen nimesi Tšekin EHT-turnauksen jälkeen MM-kotikisajoukkueeseen kolme maalivahtia, kahdeksan puolustajaa ja 14 hyökkääjää, jotka kokoontuivat ensimmäistä kertaa yhteen tiistaina Tampereelle.
Lopulliseksi ryhmä lukittuu kuitenkin vasta sen jälkeen, kun kaikkien 25 pelaajan MM-kisapassit ovat leimattu.
”Jonkin aikaa vielä katsomme, mitä NHL:n toisella pudotuspelikierroksella tapahtuu. Josko jonkun joukkuetta merkittävästi vahvistavan pelaajan kausi päättyisi ja hän olisi halukas liittymään Leijoniin kesken MM-turnauksen. Meitä kiinnostavat enää vain todelliset maailmanluokan pelaajat”, Jalonen paljasti.
Sellaisia olisivat esimerkiksi Dallasin Roope Hintz ja Miro Heiskanen, Carolinan Sebastian Aho tai Floridan Aleksander Barkov.
”Aika arpapeliähän se on, vapautuuko NHL:stä enää ketään – ja jos vapautuu, mikä pelaajan terveystilanne ja motivaatio pitkän kauden jälkeen on. Viime keväänä Heiskasen ja Esa Lindellin saapuminen kesken kisojen onnistui erittäin hyvin”, Jalonen perusteli.
Suomen ensimmäinen ottelu MM-kisoissa on Yhdysvaltoja vastaan perjantaina.
”Alkulohkon kovimmat vastustajat (USA, Saksa, Ruotsi) ovat vastassa heti kärkeen, kolme ottelua neljään päivään. Me ei kikkailla verta nenästämme. Leimaamme ennen avauspeliä vähintään neljän kentällisen passit, 12 hyökkääjää ja kahdeksan puolustajaa”, Jalonen linjasi.
Näin joukkueeseen voisi jäädä korkeintaan kaksi paikkaa auki mahdollisille NHL-vahvistuksille.
Kisavalinnat ovat jo tähän mennessä olleet Jalosen pitkän uran vaikeimmat.
”Ulos joukkueesta jäi monta olympiavoittajaa ja maailmanmestaria. Ei ollut helppoa tai kivaa lähettää ketään leirityksestä kotiin.”
Eniten keskustelua valinnoissa on herättänyt Markus Granlundin jättäminen ulos joukkueesta. Monien mielestä hänelle olisi ollut luonnollinen paikka tutussa UFA-ketjussa Sakari Mannisen ja Teemu Hartikaisen kanssa.
”Tänä keväänä leirityksessä oli poikkeuksellisen paljon hyviä laitureita. Tälle viikolle tuli NHL:stä vielä Mikko Rantanen ja Kaapo Kakko lisää. Pohdintamme jälkeen meillä oli haluttuun rooliin kuitenkin joku tai joitakin Granlundia sopivampia vaihtoehtoja. Oliko päätöksemme oikein tai väärin, sitä ei varmaksi ikinä voi sanoa”, Jalonen tunnusti.
Jalonen tietää kokemuksesta, että MM-turnauksessa on oltava valmis reagointiin.
”Ikinä kisoja ei päätetä sillä kokoonpanolla millä aloitetaan. Jollain kentällisillä startataan ja sitten katsotaan, miten homma etenee. Kisojen aikana tehdään sitten muutoksia mitä tarvitaan. Se on ihan normaalia turnausvalmentamista.”
Kevään leirityksen kovimmaksi nousijaksi Jalonen nimesi Ahti Oksasen.
”Heittämällä paras kenttäpelaajamme neljän viikon aikana. Erittäin monipuolinen. Pystyy pelaamaan roolia kuin roolia. Kun sai alkuleirityksessä vastuuta ylivoimalla, teki maaleja. Viime otteluissa onnistui hyvin alivoimalla. Ansaitsi kisapaikkansa monen kokeneemman arvokisapelaajan ohi tasaisuudellaan ja luotettavuudellaan.”
”Minun mittapuulla Oksanen on jo nyt ihan NHL-tason pelaaja. Ei häpeä ominaisuuksiltaan niihin verrattuna pätkääkään.”
Rikard Grönborg on tuttu valmentaja Jukka Jaloselle. Grönborg valmensi lähes 15 vuotta Ruotsin juniori- ja A-maajoukkueita.
”Mielenkiintoinen ja virkistävä valinta”
Jalonen kertoi pyynnöstä näkemyksensä Tapparan ratkaisusta pestata Rikard Grönborg uudeksi päävalmentajaksi. Grönborg on ensimmäinen ulkomaalaisvalmentaja Suomen kiekkoliigassa 14 vuoteen.
”Mielenkiintoinen ja virkistävä valinta. Huippuvalmentaja Euroopan ehdottomalta huipulta, siitä ei ole kahta sanaa. Kun hän valmensi Ruotsia kaksikymppisten tai miesten MM-kisoissa ja kohtasimme Ruotsin, aina vastassa oli loistavasti valmistettu joukkue.”
”Jo silloin aistin, että kyseessä on jämäkkä ja vaativa ammattimies. Ja näkihän se myös Zürichissäkin, miten hän sai sen joukkueen pelaamaan. Ei sekään ollut mitään sattumaa.”
”Arvostan häntä suuresti sekä päävalmentajana että koko taustatiimin johtajana. Ja kaikkihan sen näkivät, mitä naapurimaan pelille tapahtui hänen lähdettyään. Vasta tällä kaudella Sam Hallamin aikana Ruotsi on palannut tutulle tasolleen.”
Jalonen näkee Grönborgin saamisen hyvänä Suomi-kiekon monimuotoisuuden ja miesten jääkiekkoliigan mielenkiinnon kannalta.
”Hän tuo varmasti uutta väriä, ajatuksia ja ideoita pelaamiseen. Ehkä näemme jonkin uudenlaisen pelitavankin. Uudet näkökulmat tuovat aina tervetullutta vaihtelua.”