Seitsenottelija Maria Huntington katsoi keväällä totuutta silmästä silmään. 26-vuotias tamperelaisurheilija sai tietää voima- ja nopeustestiensä tulokset.
”Koin aikamoisen järkytyksen. Oli karua, kun näki mustana valkoisella, että miten huonossa kunnossa oli”, Huntington kertoo.
Yleisurheilijalla on takanaan vaikea ja epäonninen vuosi. Hän kaatui toukokuussa 2022 ja sai solisluuvamman. Vammaa seurasi toinen loukkaantumien ja korona.
Sitten vuosia kestänyt, juoksu- ja hyppylajien urheilijoille tyypillinen akillesvaiva kärjistyi pisteeseen, jossa Huntington ei enää pärjännyt ilman hoitoa. Jänteiden ympärille oli kertynyt kiinnikkeitä, mikä aiheutti kipua ja ongelmia.
Pahimpia olivat aamut.
”Jouduin nilkuttamaan herättyäni, koska jänteet olivat todella jäykät. Aina kun juoksin, sattui”, Huntington sanoo.
Elokuussa Huntington nukutettiin kirurgin pöydälle, ja hänen molemmat akillesjänteensä puhdistettiin. Hyvä puoli on se, että nyt hän urheilee kivuttomana.
”On ollut yllättävän rankkaa, kun on pitkään ollut erilaisia vaivoja. On siisti tunne, ettei treeneissä ole enää kipuja.”
Huonompi puoli on, että nyt hän keräilee ja kasailee itseään kohti uutta yleisurheilukautta rapsakalta ”takamatkalta” kunnon suhteen. Haastatteluhetkellä Huntington on juuri lähdössä neljän viikon Teneriffan-leiriltä takaisin kohti kotia.
Kuntoutuessaan hän on joutunut pohtimaan, tuleeko hänestä enää koskaan sitä suomalaista ottelijatähteä, jollainen hänestä puhkesi Kalevan kisoissa 2019. Tuolloin, 22-vuotiaana, hän takoi ennätyspisteensä 6 339. Lukema on kaikkien aikojen kolmanneksi paras kotimaassa.
Vuoden 2019 jälkeen Huntington on suorittanut vain kolme kokonaista seitsenottelua: yhden Turussa vuonna 2020, yhden Götzisissä ja yhden Tokion olympialaisissa vuonna 2021.
Ottelija itse ajattelee olleensa uransa parhaassa kunnossa vuosina 2020–21, mutta yksittäisten lajien ennätyskunto ei realisoitunut onnistuneeksi otteluksi. Moniotteleminen on raakaa touhua.
”Ottelussa on yllättävän vaikeaa saada kuntonsa ulosmitattua, koska se vaatii seitsemää onnistunutta lajisuoritusta peräkkäin.”
Maria Huntington edusti Suomea Tokion olympialaisissa 2021.
Huntington tuntuu olevan urallaan samantyylisessä nivelvaiheessa kuin esimerkiksi Tampereen Pyrinnön seurakaveri Ella Junnila. Kumpikin on saavuttanut verrattain varhain kansallisen huipun, mutta vammat ovat sotkeneet kansainväliseen kärkeen siirtymistä.
”Välillä epäilen, miten voin päästä enää takaisin tasolle, jolla olin, kun täältä on sinne niin pitkä matka.
Toisaalta myös Huntingtonin treenikaveri, pika-aituri Lotta Harala on nostanut itsensä ylös sääriluuvamman aiheuttamasta kuopasta. Esimerkki sisusta ja sinnikkyydestä löytyy siis aivan läheltä, samasta seurasta.
Ottelija pitää edeltäviä vuosia opettavaisina.
”Urani ei ole mennyt nousujohteisesti eteenpäin. Olen kasvanut henkisesti paljon ja joutunut hakemaan omaa polkuani urheilijana. Nyt olen aika toiveikas, että olen löytänyt taas oikean reitin. Uskon, että pystyn vielä ulosmittaamaan sen, mitä minussa on”, hän sanoo.
”Ennen kaikkea olen ehjä urheilijana ja alkanut päästä takaisin hyvään fyysiseen kuntoon”, hän sanoo.
Kevään testitulosten pohjamudista on noustu jo ylöspäin.
”Välillä epäilen, miten voin päästä enää takaisin tasolle, jolla olin, kun täältä on sinne niin pitkä matka. Kevät on kuitenkin todistanut, että kun on jaksanut tehdä pitkäjänteisesti duunia ja luottanut prosessiin, työn hedelmä alkaa näkyä. Kunto ei ole tullut nopeasti takaisin, vaan töitä on pitänyt tehdä paljon!”
Huntington tunnetaan urheilukentän lisäksi sosiaalisen median taiturina. Niin sanottuina uransa aurinkoisina päivinä hän onnistui luomaan vakaan yhteistyökumppaniverkoston, joka on kannatellut häntä viimeisen vuoden, kun urheilussa ei loukkaantumisten vuoksi ole sujunut.
Hän osaa pitää tilannettaan arvossa.
”Kun olin nuori urheilija, katsoin vain tuloksia. Näin urani mustavalkoisesti. Nykyisin osaan arvostaa sitä, että saan urheilla ammatikseni. Kuinka siistiä on, että olen ollut neljä viikkoa leirillä. Perspektiivi urheiluun on viimeisten vuosien aikana muuttunut.”
Huntington kertoi Instagramin tilillään taannoin, että urheilullisten vaikeuksien lisäksi hänen ja puoliso Riku Dufvan suhdettakin on keväällä koeteltu. Urheilija kuitenkin vakuuttaa, ettei ole lentämässä Teneriffalta keskelle kinaa ja toraa.
”Kotona on kaikki ihan hyvin! On vain tapahtunut asioita, jotka eivät ole olleet käsissämme. Koiramme kuolema oli meille tosi kova paikka. Lisäksi meillä on rakennusprojekti, joka on vaatinut oman veronsa”, Huntington kertoo.
Rakennusprojektit stressaavat, koska aina tulee jotain. Sen tietää jokainen rakentaja. Onneksi pariskunnan talo on valmistumassa ja muutto lähestyy.
”Elämä ei ole ollut vain helppoa ja kivaa, vaan meillä on ollut paljon muitakin haasteita. Ei mitään maata mullistavaa, mutta vastoinkäymiset ja haasteet koettelevat parisuhdetta.”