Kolhaisu vei Reetta Hurskeelta huippuajan Timanttiliigassa: ”Ärsytti sikana”

Wilma Murto jäi Dohassa alkukorkeuksiin. Oliver Helander ei saanut lainkaan tulosta.

Reetta Hurske edusti Suomea viime vuonna MM-kisoissa.

STT

Pika-aituri Reetta Hurske avasi ulkoratojen kilpailukautensa kuudennella sijalla Timanttiliigan Dohan kilpailussa.

Hurske juoksi ajan 12,92. Aikaa verotti kolaus viidenteen aitaan. Hurskeen ennätys on neljä vuotta sitten juostu 12,78.

Hurske oli mukana kisan kärkirintamassa, kunnes kolautti aitaa ja horjahti.

”Kun tulin maaliin, ärsytti sikana. Alku tuli niin hyvin, ja sitten meinasin kaatua. Siinä olisi tullut ihan saakelin kova aika. En voi sanoa, että olisin tyytyväinen suoritukseen, mutta vauhti oli hyvää siihen asti kun osuin aitaan”, Hurske harmitteli Urheiluliiton tiedotteessa.

”Harmittaa, kun tässä on niin pitkä aika seuraavan kisaan, etten pääse heti yrittämään uudelleen.”

Seivästähti Wilma Murron ilta Timanttiliigan kisassa Dohassa päättyi lyhyeen. Murto ei ylittänyt korkeutta 445. Hän pääsi toisella yrityksellä yli avauskorkeudestaan 430.

Murto jäi kilpailussa yhdeksänneksi eli viimeiseksi kisaan osallistuneista. Britannian Holly Bradshaw oli ilmoittautunut kilpailuun, mutta ei kuitenkaan ottanut osaa koitokseen.

Murrolle Dohan hypyt olivat kevään ensimmäiset pitkällä vauhdilla.

”Ei ollut helpoin paikka hypätä kauden ensimmäiset pitkän vauhdin hypyt. Verryttelyssä oli aika ilkeä tuuli ja säätöä telineiden kanssa. Tulos oli huono ja hypyt teknisesti huonoja, mutta minulle jäi silti hirveän hyvä fiilis omasta juoksukyvystä. Juoksun tihennys ei vaan vielä täydestä vauhdista onnistunut, mutta juoksun teho ja vauhti olivat hyviä, joten kesää ajattelen ei huoleta”, Murto mietti tiedotteessa.

Talvella halliratojen Euroopan mestaruuden voittanut Murto kilpailee seuraavaksi kesäkuun alussa Timanttiliigan Firenzen kilpailussa.

Seiväshypyn voitti Yhdysvaltain Katie Moon tuloksella 481. Slovenian Tina Šutej oli toinen ennätystään sivuavalla tuloksella 476 ja Yhdysvaltain Sandi Morris kolmas ylitettyään 471.

Keihäskisaan otti osaa suomalaisista Oliver Helander. Tuloksiin merkittiin kolme kertaa X-merkki: kolme yliastumista.

”Surkeita olivat kaikki heitot. Vähän tuntui, että mikään ei toiminut. Ei muuta kuin kotiin treenaamaan ja kuukauden päästä uudestaan”, Helander manaili tiedotteessa.

Voiton keihäskisassa otti olympiavoittaja, Intian Neeraj Chopra. Hän heitti ensimmäisellään 88,67 ja piti sillä kärkipaikan loppuun asti. Tšekki Jakub Vadlejch sivalsi 88,63 ja oli toinen ja grenadalainen maailmanmestari Anderson Peters kolmas tuloksella 85,88.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut