Leijonien supertähti Mikko Rantanen lupasi MM-kisojen avaustapahtumassa uusia viime kesän juhlarituaalinsa, jos kultaa tulee

Frenckellinaukiolla järjestettiin keskiviikkona MM-kotikisojen avaustapahtuma. Marko ”Mörkö” Anttila tunnusti tilaisuudessa etsivänsä edelleen täydellisen lätyn salaisuutta.

Viime vuoden Stanley Cup -voittaja Mikko Rantanen keräsi suurimpia suosionosoituksia keskiviikon tapahtumassa.

Aika moni voisi ajatella, että on jo liioittelun maksimointia avata MM-kisat Frenckellin aukiolla pidettävässä kansanjuhlassa toisena keväänä peräkkäin.

Tamperelaiset osoittivat kuitenkin jaloillaan, että Kiekon koti -juhlallakin on paikkansa lukuisten kiekkofanien mielestä. Paikalle Leijonia ihailemaan oli silmämääräisesti saapunut yli pari tuhatta Leijonien kannattajaa.

Jääkiekon MM-kisat järjestetään Tampereella toista kertaa peräkkäin.

DJ Juissi lämmitti tunnelman ja artisti Reino Nordin nosti sitä lisää biiseillään ennen kuin oli Leijonien vuoro astella lavalle tervehtimään yleisöä. Selvästi suurimmat suosionosoitukset saivat kapteeni Marko Anttila, koko MM-kisojen kirkkain NHL-tähti Mikko Rantanen ja Tapparan Waltteri Merelä.

Tapahtuman juontajat Pauliina Puurila ja Mikko Töyssy haastattelivat ensimmäiseksi Atte Ohtamaata, joka pelasi MM-kisoissa ensimmäisen kerran jo keväällä 2013. Päävalmentajana toimi silloinkin Jukka Jalonen.

”Aika paljon on muuttunut. Sellaista kokemusta on Jukalle tullut, ettei enää tarvitse stressata jokaisesta asiasta niin paljon. Osataan ottaa rennosti silloin, kun on siihen hyvä hetki. Ja sitten, kun pelataan, painetaan tosissaan”, Ohtamaa vertaili.

Merelältä kysyttiin, vieläkö Tapparan kultajuhlat jatkuvat?

”Eiköhän viimeisetkin mestaruussaunat ole saunottu. Tapparan kulttuuriin kuuluu, että siellä ollaan jo lenkkarit kireellä salilla.”

Kaksinkertainen Stanley Cup -voittaja Olli Määttä ilmoitti olevansa näissä kisoissa enemmän vinkkien saaja kuin antaja.

”Täällä on paljon jätkiä, jotka tietävät arvokisamenestyksestä paljon enemmän kuin minä, niin peesaan heitä.”

Frenckellin aukiolle oli kerääntynyt arvioiden mukaan yli pari tuhatta jääkiekon ystävää.

Mikko Rantanen juhlisti viime kesänä Stanley Cupin voittoaan juomalla kuohukuomaa kengästä.

”Vielä ei tiedä, miten käy, mutta toivottavasti Niken lenkkareista menee tälläkin kertaa”, Rantanen kevensi.

Marko Anttilalta tiedusteltiin, millä nimellä hän haluaa itseään mieluiten kutsuttavan.

”Ihan vapaasti saa kutsua kadulla millä nimellä vaan. Stretsi on aika hyvä, mutta Bobi (Leijonien puolustaja Mikko Lehtonen) tykkää enemmän Möröstä. Kaikki käy.”

”Kotona Marko kuuluu joskus aika kovaa. Sitten mennään asentoon ja tehdään niin kuin käsketään”, Anttila paljasti asemansa perheensä parissa.

Jos Anttila olisi saanut 10-vuotiaana esittää yhden kysymyksen suurimmalle esikuvalleen, hän olisi tiedustellut Raimo Helmiseltä, mikä on täydellisen lättysyötön salaisuus.

”Pääsin myöhemmin myös pelaamaan Raipen kanssa samassa joukkueessa ja kysyin vinkkejä asiaan. Ilmeisesti Raipe selitti sen jotenkin epäselvästi, kun en vieläkään ole oppinut sen salaisuutta. Mutta mää harjoittelen edelleen lättyä kovasti”, Mörkö hauskuutti kansaa.

Reino Nordin esiintyi Kiekon koti -juhlassa.

Kapteenin mukaan Kiekon koti -juhla oli mukava tapahtuma koko joukkueen mielestä.

”Joka vuosi on aina uusi joukkue kasassa, siksi on hienoa käydä esittäytymässä kannattajille jo ennen turnaustakin. Kotikisat on ainutlaatuinen juttu meistä jokaiselle ja fanit ovat meille suuri voimavara. Mukavaa, että pystytään antamaan jotain heille takaisinkin. Yritetään nauttia tästä fiiliksestä läpi turnauksen.”

”Se ei enää Tampereella yllätä, että tori oli taas täynnä ihmisiä. Täällä on ollut kova buumi päällä jo pari vuotta, niin liigajoukkueiden kesken kuin meillä Leijonillakin aina täällä pelatessamme”, Anttila totesi.

Leijonien MM-kisajoukkueen kapteeni odottaa kotikisoja innolla. ”Täällä on ollut kova buumi päällä jo pari vuotta.” Kuvassa myös tapahtuman toinen juontaja Mikko Töyssy.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut