Kuvat: Näin MM-kisahuuma alkaa näkyä Tampereella – fanialueelle ilmestyi jättimäinen maski

Hämeensillan patsaat saivat sinivalkoiset pelipaidat ylleen.

Mustafa Demir esittelee kultaista kiekkoa, joka on tarkoitus pystyttää fanialueelle.

Aamulehti

Tampere alkaa olla valmis jääkiekon MM-kisoihin. Maanantaina keskustassa tehtiin töitä virallisilla fanialueilla ja Keskustorin kesäkeitaalla, jotta kaikki on kunnossa faneja varten. Myös Hämeensillan patsaat saivat sinivalkoiset pelipaidat ylleen.

Tältä kaupungilla nyt näyttää.

Hämeensillan Pirkkalaisveistokset puettiin pelipaitoihin MM-kisojen kunniaksi.

Keskustorin kesäkeidas saa ylleen koristeviirejä.

Tampereen Keskustorin kesäkeidasta viimeisteltiin maanantaina päivällä.

Mihail Negrila sirkkelöi vaneria fanialueen rakenteita varten.

MM-kisojen organisaation tapahtumakoordinaattori Lotta Hurskainen oli mukana viimeistelemässä paikkoja.

Arviolta parin metrin korkuinen maski tuotiin fanialueelle. Etualan puuosissa näkyi jälkiä spraymaalauksesta.

Santeri Sulo (vas.) ja Ivan Skaletskyi asemoivat betoniporsasta painoksi näyttävän kiekkoasetelman jalustaan.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut