Brno
Suomi–Tshekki 3–2 ja.
Leijonien kapteeni, kaksinkertainen maailmanmestari Marko Anttila, 37, joutuu käyttämään Tšekin Brnossa liikkuessaan aivan erityistä varovaisuutta.
Pian Leijonien voitokkaan Tšekki-ottelun jälkeen torstaina paljastui, miksi näin. Kaukalosta jäähallin uumeniin ottelun jälkeen hypännyt Anttila taivalsi pontevasti kohti haastattelualuetta, kun yhtäkkiä kuului kova kopsahdus. Mörön pää kolahti kattoon asennettuun vihreään exit-kylttiin.
”Oho. Ei tainnut mennä rikki”, Anttila tuhahti.
Suomi on leireillyt tällä viikolla Brnossa, ja Anttila on joutunut painimaan saman ongelman kanssa päivästä toiseen. Hän ei tahdo mahtua liikkumaan muuten kuin pää kumarassa.
”Joka paikassa kolisee. Täällä jäähallilla, bussissa ja hotellillakin. Tämä paikka ei ole selvästikään suunniteltu minua varten – ainakaan luistimet jalassa”, Anttila harmittelee.
Mörkö viiletti torstaina tutulla paikallaan Leijonien nelosketjun laidalla, kun Suomi kaatoi Tshekin jatkoajalla maalein 3–2.
Tänä keväänä Leijonien kokoonpano ei kuitenkaan vielä tässä vaiheessa ole lähelläkään lopullista muotoaan toisin kuin viime vuosina on totuttu, sillä mukaan on liittymässä lisää NHL-tähtiä.
Keskiviikkona tipahti todellinen jymyuutinen, kun Colorado Avalanchen supertähti Mikko Rantanen, 26, kertoi saapuvansa vahvistamaan Leijonia MM-kotikisoihin. 55 maalia tällä kaudella NHL:n runkosarjassa takonut Rantanen saa päätöksestään Anttilalta varauksetonta arvostusta.
Viime kesänä Stanley Cupin voittoa juhlinut Rantanen on tahkonnut parin viime vuoden aikana tolkuttomasti jääkiekkoa suurella vastuulla, mutta siitä huolimatta hän halusi tulla edustamaan Suomea.
”Tunnen Rantasen henkilökohtaisesti ja tiedän, että hän on huippujätkä, joukkueen jätkä. Niin kuin teot Pohjois-Amerikassa ovat osoittaneet”, Anttila sanoo.
Mikko Rantanen tulee Leijoniin MM-kisoihin.
Anttila on pelannut Rantasen kanssa aiemmin yhdessä maajoukkueessa ja vetänyt kesäisin kiekkoleirejä.
Mukaan kotikisoihin ovat lupautuneet myös Kasperi Kapanen, Joel Armia, Olli Määttä, Kaapo Kakko ja AHL:ää tällä kaudella tahkonnut Suomen kultasankari Sakari Manninen.
Myös Patrik Laine ehti jo lupautua kisajoukkueeseen, mutta hänen pelikuntonsa on vielä toistaiseksi arvoitus.
”Toivottavasti ’Patenkin’ tilanne ratkeaa niin päin, että hän pystyy pelaamaan MM-kisoissa”, Anttila sanoo.
”Olisi toki ollut mukavaa, että hän olisi ollut mukana jo täällä Tšekissä ja opettanut minullekin, kuinka lauotaan suoraan syötöstä”, Anttila murjaisee.
Anttila on seurannut innostuneena, kuinka teräksiseksi menestyskoneeksi hioutunut Leijonat houkuttelee vuosi vuodelta Suomen kirkkaimpia tähtiä mukaan MM-jäille. Viime keväänä Leijonien kultamarssia johtivat Miro Heiskasen ja Mikael Granlundin kaltaiset supertähdet, ja nyt on Rantasen vuoro esitellä taitojaan kotiyleisölle.
”Täällä on hyvä olla, ja nykyään meillä on aina mahdollisuus voittaa. Siksi maailman parhaat pelaajatkin haluavat tulla mukaan maajoukkueeseen”, Anttila ruotii.
Torstain Tšekki-ottelussa Anttila jäi ilman tehopisteitä. Leijonien maaleista vastasivat Harri Pesonen (2) ja Mikael Ruohomaa. Leijonat oli 1–2-tappiolla vielä 23 sekuntia ennen kolmannen erän päättymistä, mutta Ruohomaa sivalsi tasoituksen maalin edestä.
Pesonen varmisti Suomelle voiton jatkoajalla. Pohjois-Amerikan vahvistuksista Kasperi Kapanen ja Sakari Manninen keräsivät yhdet syöttöpisteet