Jääkiekon MM-kisojen alkuun on kahdeksan päivää, ja hallitsevan mestarin Suomen joukkue alkaa hahmottua.
Keskiviikkona leijonakansaa hemmoteltiin peräti kahdella NHL-vahvistuksella, kun sekä Suomen kirkkaimman NHL-tähden Mikko Rantasen että Kaapo Kakon ilmoitettiin liittyvän MM-joukkueeseen.
Näillä näkymin uusia nimiä ei ole liittymässä enää mukaan ainakaan ennen NHL:n toisen pudotuspelikierroksen päättymistä.
Leijonien MM-ryhmässä on nyt kuusi NHL-pelaajaa: Rantanen, Kakko, Patrik Laine, Kasperi Kapanen, Joel Armia ja Olli Määttä.
Heistä Laineen tilanne on kuitenkin auki. Hän jättäytyi sivuun tämän viikonlopun Tshekin EHT-turnauksesta. Laineen osallistumisesta MM-kisoihin ei vielä ole varmuutta.
”Laine ei ole pelikunnossa nyt ja jäi siksi tältä viikolta pois. Ei pysty sanomaan mitään. Hieno homma, että hän tuli, mutta katsomme viikonlopun aikana, mitä teemme”, GM Jere Lehtinen pyöritteli tiistaina Laineen mysteeritilannetta.
Tällä hetkellä Leijonien MM-listalla on kolme maalivahtia, 11 puolustajaa ja 18 hyökkääjää. Lopulliseen MM-joukkueeseen on saanut perinteisesti nimetä 22 kenttäpelaajaa ja kolme maalivahtia.
Suomi pelaa tällä viikolla Brnossa vielä kolme valmistavaa ottelua ennen. Tänään torstaina kello 19.20 Suomi kohtaa Tshekin. Lauantaina kello 13 vastaan asettuu Sveitsi ja sunnuntaina samaan aikaan Ruotsi.
NHL-miehistä Laine, Kakko ja Rantanen eivät ole Tshekissä mukana.
Luultavimmin viimeiset mahdolliset vahvistukset joukkueeseen voivat tulla NHL:n toiselta pudotuspelikierrokselta. Sieltä putoavien joukkueiden kausi on ohi aikaisintaan ensi viikon keskivaiheilla.
Mukana ovat yhä Suomen kolme kirkkainta sentteritähteä, Sebastian Aho (Carolina), Roope Hintz (Dallas) ja Aleksander Barkov (Florida) sekä muun muassa Suomen ykköspuolustaja Miro Heiskanen (Dallas).
Fakta
Leijonien MM-leiriryhmä
Maalivahdit
Christian Heljanko (SM-liiga)
Emil Larmi (SHL)
Jussi Olkinuora (SHL)
Puolustajat
Olli Määttä (NHL)
Valtteri Kemiläinen (SM-liiga)
Mikael Seppälä (SM-liiga)
Atte Ohtamaa (SM-liiga)
Nikolas Matinpalo (SM-liiga)
Niklas Friman (SHL)
Miika Koivisto (SHL)
Petteri Lindbohm (SHL)
Ville Pokka (SHL)
Juuso Riikola (SHL)
Mikko Lehtonen (Sveitsi)
Hyökkääjät
Patrik Laine (NHL)*
Mikko Rantanen (NHL)
Kaapo Kakko (NHL)
Kasperi Kapanen (NHL)
Joel Armia (NHL)
Sakari Manninen (AHL)
Marko Anttila (SM-liiga)
Waltteri Merelä (SM-liiga)
Hannes Björninen (SHL)
Antti Suomela (SHL)
Ahti Oksanen (SHL)
Mikael Ruohomaa (SHL)
Toni Rajala (Sveitsi)
Harri Pesonen (Sveitsi)
Jere Sallinen (Sveitsi)
Teemu Hartikainen (Sveitsi)
Markus Granlund (Sveitsi)
Juho Lammikko (Sveitsi)
*Laineen MM-osallistuminen vielä auki.