Jokerien edustusjoukkue palaa syksyllä jääkiekkokaukaloihin. Ilta-Sanomien tietojen mukaan Jääkiekkoliiton lisenssitoimikunta on päättänyt myöntää Jokereille Mestis-lisenssin kaudeksi 2023–24.
Näin ollen Jokerit pelaa syksyllä Suomen toiseksi korkeimmalla sarjatasolla. Jääkiekkoliiton on määrä tiedottaa asiasta lähiaikoina.
Jääkiekkoliiton liittohallitus myönsi helmikuussa Jokereille ehdollisen sarjapaikan Mestikseen. Lopullisen sarjapaikan saamisen edellytyksenä oli Mestis-lisenssissä määriteltyjen ehtojen täyttäminen. Nyt Jokerien on katsottu täyttävän ne.
Suomen jääkiekkoliiton lisenssitoimikunnan puheenjohtaja Hannu Soro kiistää tiistaisen uutisen. Hänen mukaansa SJL ei ole vahvistanut Jokerien Mestis-lisenssiä.
"Mitään päätöstä ei asian suhteen ole tehty. Lisenssikomitea kokoustaa myös keskiviikkona. Tiedotamme lisenssiasiasta myöhemmin”, Soro kertoi STT:lle lisenssikomitean tiistaisesta kokouksesta.
"Emme tiedä, mistä tällainen ennenaikainen tieto on vuotanut”, pitkän linjan kiekkovaikuttaja Soro lisäsi.
Ensi kaudella Jokereita valmentaa Tero Määttä, 41, joka on toiminut viime vuodet seuran U20-juniorien päävalmentajana.
Pelaajista Jokereihin on värvätty Mestis-joukkueeseen on värvätty ainakin maalivahti Severi Auvinen, puolustaja Saku Forsblom ja hyökkääjät Leevi Lemberg, Alexander Forslund ja Väinö Sirkiä.
Jokerien ensi kauden kotihallina on määrä toimia noin 1 500 katsojaa vetävä Keravan jäähalli.
Lisäksi Jokerit on kertonut suunnitelmistaan pelata osan kotiotteluistaan Helsingin Nordenskiöldinkadun jäähallissa.
Jokerit palaisi Suomen kiekkosarjoihin ensi kertaa sitten kauden 2013–2014, jolloin se pelasi edellisen kerran miesten jääkiekkoliigaa.
Sen jälkeen seura lähti KHL:ään. Jokerien kahdeksan kauden mittainen KHL-jakso päättyi helmikuussa 2022 Venäjän hyökättyä Ukrainaan.
Edellisen kerran Jokerit pelasi Suomen toiseksi korkeimmalla sarjatasolla, silloisessa 1. divisioonassa, kaudella 1988–1989.