Aamulehti
Akaa-Volley saavuttaa toista kevättä putkeen SM-mitalin miesten lentopalloliigassa. Viime vuonna Akaan ylpeys voitti historiansa ensimmäisen mitalin, kun se nappasi SM-pronssia. Parhaillaan joukkue pelaa paikallissarjaa loppuotteluissa VaLePaa vastaan.
Finaalien neljäs ottelu pelataan tiistai-iltana VaLePan kotiareenalla Sastamalassa. Mestaruus on katkolla kotijoukkueelle, mutta lentopallohurmoksessa elävästä Akaasta jopa kaupunginhallitus lähtee paikalle kannustamaan omiaan.
Erikoista asiassa on se, että kaupunginhallitus pitää samalla kokouksensa Sastamalassa. Kaupungin tiedotteessa kerrotaan, että kokous alkaa kello 18. Kun finaaliottelu pyörähtää käyntiin puolta tuntia myöhemmin, on kokoustauon aika. Kaupunginjohtaja Antti Peltolan mukaan kokousta jatketaan sitten, kun se on mahdollista.
Peltola muistelee tiedotteessa, että kaupunginhallituksen kokouksia on ennenkin pidetty normaalista poikkeavissa paikoissa, mutta vastaavaa pelireissua ei ole tehty.
”Onhan tämä tilanne historiallinen Akaa-Volleyn kannalta, joten haluamme tällä tavalla osoittaa tukemme.”