Venäjä ja Valko-Venäjä pysyvät poissa kansainvälisestä jääkiekosta myös ensi kaudella

Kansainvälisen jääkiekkoliiton puheenjohtajan mukaan asiaa käsitellään seuraavan kerran vuoden päästä.

Kansainvälisen jääkiekkoliiton puheenjohtaja Luc Tardif kuvattuna Tampereella MM-kisoissa toukokuussa 2022.

Venäjä ja Valko-Venäjä ovat ulkona kansainvälisistä jääkiekkoturnauksista myös kaudella 2023–2024.

Kansainvälisen jääkiekkoliiton IIHF:n hallitus päätti asiasta keskiviikkona. Liitto kertoi päätöksestä verkkosivuillaan.

Venäjä ja Valko-Venäjä suljettiin pois lähes kaikesta kansainvälisestä urheilusta Venäjän hyökättyä Ukrainaan runsas vuosi sitten.

IIHF perusti tuoreimman päätöksensä yksityiskohtaiseen riskiarvioon, jonka teki siihen erikoistunut yhtiö.

IIHF:n puheenjohtaja Luc Tardif sanoi liiton julkaisemalla videolla, että Venäjän ja Valko-Venäjän mahdollista paluuta kansainvälisiin kilpailuihin arvioidaan seuraavan kerran vuoden päästä, maaliskuussa 2024.

Tardif vieraili tammikuussa Suomessa ja linjasi tuolloin, ettei Venäjän ja Valko-Venäjän mahdollinen paluu kansainväliseen jääkiekkoon ole kiinni moraalisista syistä.

”Moraali ei kuulu päätöksiimme. Ihmisenä minulla on omat käsitykseni tilanteesta, mutta IIHF:n puheenjohtajana minun on tehtävä päätöksiä eri kulmalla, mutta emme myöskään halua piileskellä. Tärkeintä on turvallisuus”, Tardif kommentoi.

”Teemme päätökset aina pelaajien turvallisuus edellä – mukaan lukien Venäjän ja Valko-Venäjän pelaajat. Haluamme taata pelaajien, henkilökunnan ja yleisön turvallisuuden. Näin toimimme tulevaisuudessakin.”

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut