Tampereen Pyrintö selvitti keskiviikkona painepelin ja eteni alemman jatkosarjan kakkosena ensi lauantaina alkaviin miesten korisliigan pudotuspeleihin. Honka kaatui pistein 96–88.
"Ainoa tämän päivän agenda oli ottaa voitto. Hongalla ei ollut mitään paineita ja se pelasi vapautuneesti. Hyökkäyspeli sujui, puolustus ei niinkään”, sanoi Pyrinnön valmentaja Miikka Sopanen.
Tulevien pudotuspelien erikoisuus on siinä, että tuleva vastustaja, runkosarjan voittanut Kauhajoki pelaa vielä eurocupeja. Sen takia pudotuspelien ottelurytmi poikkeaa melkoisesti normaalista.
"Ensi lauantaina pelataan siis Kauhajoella, mutta viikolla ei pelata lainkaan. Toinen ottelu eli ensimmäinen kotipelimme on lauantaina 1. huhtikuuta. Ja kolmas peli siitä viikon kuluttua”, Sopanen selvitti systeemiä.
Sopanen oli siitä samaa mieltä liiton kanssa että Kauhajoelle pitää antaa reilu mahdollisuus menestyä.
"Silti saman viikonlopun aikana olisi voitu pelata kaksikin peliä eikä yhtä”, Sopanen arvioi tilannetta.
Pyrinnön ulkomaalaistrio Ike Smith (vasemmalal), Tylan Birts ja LJ Thorpe tekivät keskiviikkona yhteensä 49 pistettä.
Luvassa altavastaajan asema
Pyynikillä Pyrinnöllä oli ajoittain hankaluuksia. Puoliaikatilanne oli 50–42, mutta putoamaan jo ennen ottelua tuomittu Honka tuli tilanteeseen 58–56.
Pian sen jälkeen Osku Heinonen naulasi vapauttavan kolmosen ja sen jälkeen Pyrintö johti 69–61.
”Tällä pelillä emme pärjää Karhua vastaan, mutta onneksi tässä on reilusti aikaa treenata ongelmakohtia paremmiksi”, Sopanen sanoi.
Karhu on tietenkin suosikki jatkamaan välieriin.
"Karhua vastaan ei ole mitään suorituspaineita. Runkosarjassa olimme jo lähellä voittaakin siellä”, Sopanen sanoi.
Pyynikillä Pyrinnön tehokkain oli lähes 600 katsojan riemuksi 20 pistettä tehnyt Ike Smith. Tylan Birts teki 15 ja LJ Thorpe 14 pistettä.
"Meillä oli päätösneljänneksellä vaikeuksia murtaa Hongan paikkapuolustusta, mutta kuten sanoin jo aiemmin, niin tyylillä tai numeroilla ei ollut mitään merkitystä, ainoastaan voitolla, mikä toi paikan puolivälieriin”, Sopanen sanoi.
Pyrintö hallitsi ottelua koko ajan. Onnistujia riitti.
”Meillä oli tasaisesti pisteiden tekijöitä tänään. Voimme lähteä pudotuspeleihin hyvillä mielin”, Sopanen sanoi.
Greg Gibsonin valmentama BC Nokia kävi hakemassa Lapualta vierasvoiton vain seitsemällä pelaajalla.
BC Nokia haki voiton seitsemällä
Jos Pyrintö olisi hävinnyt ja Lapuan Kobrat voittanut pudotuspelipaikan jo aiemmin varmistaneen BC Nokian, olisi Kobrat edennyt pudotuspeleihin.
Näin ei siis käynyt, kun Pyrintö otti voiton ja kaiken lisäksi BC Nokia voitti seitsemällä pelaajalla pelatessaan Kobrat vieraissakin 84–78.
”BC Nokia teki viisaan ratkaisun antaessaan lepoaikaa pelaajilleen”, Sopanen korosti.
BC Nokia kohtaa puolivälierissä Helsingin Seagullsin. Karhu voitti helsinkiläiset keskiviikkona runkosarjan voittajan määritelleessä kärkiottelussa niukasti 86–84.
Kaikki BC Nokian aloitusviisikon pelaajat saivat peliaikaa yli puoli tuntia. Johnathan Stove teki 19 ja Perrion Callandret 18 pistettä.