Yli 200 talkoolaista pitää huolen, että hiihdon SM-kisat onnistuvat: ”Tunnelma on näissä kisoissa ihan omanlaisensa”

Ensimmäiset talkoolaiset tulivat lauantaina paikalle jo ennen seitsemää aamulla.

Suvi Nevanperällä riitti kiirettä makkarapisteellä miesten ja naisten kisan välissä.

21.1. 15:06

Aamulehti

Lauantaina aamupäivällä miesten 15 kilometrin vapaan väliaikalähtökisa on juuri päättynyt hiihdon SM-kisoissa Kaupissa. Jokainen yli 160 maaliin tulleesta kävelee Marjo Jännes-Malmin ja Juho Heikkisen pisteen ohi. Jännes-Malm ja Heikkinen jakavat urheilijoille lämmintä sekamehua sekä keräävät numerolaput ja ajanottolaitteet talteen.

He ovat tasan kisojen keskipisteessä ja kumoavat toimittajan epäilyt, että eihän toimitsijan hommissa ehdi katsoa itse kisoja lainkaan. ”Kyllä tässä näkee. Tässä aistii tunnelmaa. Tunnelma on näissä kisoissa ihan omanlaisensa, kun asioita tehdään yhdessä ja kaikki ovat hyvällä tuulella”, Jännes-Malm sanoo.

Urheilun vapaaehtoistyö on Jännes-Malmilla tuttua ja lähes viikottaista suunnistuksen puolelta. Kauppiin hän tuli paikalle, kun Pyrinnön hiihtopuolelta pyydettiin apuja. ”Ei näitä SM-kisoja niin usein Tampereella kuitenkaan ole”, hän perustelee tuloaan.

Juho Heikkinen on varmasti yksi kisojen nuorimmista talkoolaisista. ”Ihan kivaa tämä on”, mehupisteestä huolehtiva Heikkinen sanoo. Kisapäivä on hänelläkin puolivälissä. Vielä on naisten kilpailu edessä.

Juho Heikkinen ja Marjo Jännes-Malm pitivät huolen, että hiihtäjät saivat lämmintä mehua tuoreeltaan.

Arto Tilli piti huolen, että urheilijat saivat tasavertaisen mahdollisuuden menestyä.

Tauko jää minimaaliseksi. Kun viimeinen mies on tullut maaliin, ensimmäiset naiset jo odottavat lähtövuoroaan kymmenen kilometrin väliaikalähtökisaan. Arto Tilli valvoo lähtöpaikalla, että kaikki sujuu niin kuin pitää. Hän työskentelee tuomarineuvostossa.

”Meidän tärkein tehtävä on taata, että jokaisella urheilijalla on tasavertaiset mahdollisuudet taistella voitosta”, Tilli toteaa. Hänen päivänsä on alkanut jo puoli seitsemältä radan tarkistuksella.

Tilli kehuu Tampereen kisoja. ”On näyttänyt tosi hyvältä. Alkuviikosta ja viime viikolla huolestutti, kun kelit olivat mitä olivat ja vettä satoi hirveästi. Radat on kuitenkin saatu tosi hyvin kuntoon. Kun juttelin miesten kisan jälkeen miesten kanssa, niin sieltä tuli pelkkiä kehuja.”

Hän jatkaa perheensä perinteitä. Kun Tampereella hiihdettiin Suomen mestaruusmitaleista 1995, oli Arto Tillin isä samassa tehtävässä tuomarineuvostossa. ”Silloin Kajaanista tuotiin junilla lunta, kun olosuhde oli vielä huonompi kuin nyt oli. Silloinkin kisat saatiin järjestettyä”, Arto Tilli muistelee ja naurahtaa.

Kaupin alueella piisaa vapaaehtoisia. Tänään heitä on paikalla yli kaksisataa ja kaikkiaan kisojen eteen on tehnyt töitä reilut 240 talkoolaista. Sen huomaa, kun huomioliivillä varustettuja ihmisiä tulee vastaan siellä täällä: maalissa, lähdössä, parkkipaikalla, katsomossa, yleisöä ohjaamassa, kilpailijoita neuvomassa, metsässä, teltoilla, lipunmyynnissä, ensiavussa...

Ensimmäiset ovat tulleet lauantaina paikalle jo ennen seitsemää aamulla, kun kahviot on pitänyt saada valmiiksi, kisatoimisto avattua ja radat viimeisteltyä. Monelle tulee viikonloppuna 12-tuntisia päiviä ja ehkä ylikin.

Vapaaehtoisista vastaavalla Eija Rantasella on riittänyt töitä palapelin kasaamisessa, kun kullakin on omat osaamisalueensa ja aikataulunsa. Iso ryhmä on tehnyt töitä jo syksystä lähtien.

”Olen ollut erittäin positiivisesti yllättynyt, miten hyvin väkeä on tullut talkoisiin. Vapaaehtoisia tulee yllättävän kaukaakin, ympäri Suomen”, Rantanen sanoo.

Tampereen seudulta on paikalla useita huippuhiihtäjiä, ja kun edellisistä SM-kisoista on pitkä tovi, moni haluaa olla nyt mukana tapahtumassa.

”Hiihto tuntuu kiinnostavan ihmisiä. Tampere on hyvällä ja keskeisellä paikalla, mikä tuo sekä kilpailijoita että vapaaehtoisia”, Rantanen tietää kertoa.

Kiinnostuksen huomaa väenpaljoudesta ja kuulee puheensorinasta. Miesten ja naisten kisojen välillä makkarajonot kasvavat nopeasti kymmenien metrien mittaiseksi. Ladun varrella metsässä on runsaasti ihmisiä.

Mustamakkaravastaava Suvi Nevanperällä piisaa kiirettä.

”Makkaraa on mennyt tosi hyvin. Ilmeisesti eilen ei meinannut mennä”, hän sanoo. ”Tänään ovat oppineet tavoille”, vierestä kuuluu mustaanmakkaraan viitaten.

Makkarat nousevat grillistä sitä mukaan, kun niitä valmistuu. Nevanperä halusi tulla kisoihin paikalle tekemään yhdessä töitä hiihdon parissa.

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut