Leijonien menestystä Urheilugaalassa liputtanut Kalervo Kummola uhkasi repiä pressi­korttinsa, joka ei ole enää voimassa

Kummola on ollut urheilutoimittajien Tampereen paikallisyhdistyksen jäsen.

Kalervo Kummolan toiveiden mukaisesti tehtiin valintoja Urheilugaalassa. Kuva toukouulta, jolloin Kummola kävi vieraana Aamulehden MM-kiekkostudiossa Tuomiokirkonkadulla Tampereella.

13.1. 12:48

Jääkiekkovaikuttaja Kalervo Kummola twiittasi ennen Urheilugaalaa, että hän repii Urheilutoimittajien liiton jäsenkorttinsa, jos Jukka Jalosta ei valita vuoden valmentajaksi ja Leijonia vuoden joukkueeksi.

Valinta meni Kummolan toivomalla tavalla, mutta jo ennen sitä monet ihmettelivät, miksi Kummolalla olisi ylipäätään urheilutoimittajien jäsenkortti ja oikeus äänestää.

Vastaus: ei hänellä olekaan, enää.

Kummola teki aikoinaan Tampereella urheiluaiheisia tv-ohjelmia ja liittyi Urheilutoimittajien Tampereen paikalliskerhoon.

Hän sai tuolloin niin sanotun b-jäsenyyden, joka oikeutti pressikorttiin ja osallistumisen Vuoden urheilija -äänestykseen. A-jäsenyys on päätoimisilla urheilutoimittajilla.

Urheilutoimittajien liitto teki pressikorttiuudistuksen kaksi vuotta sitten. A-jäsenet saivat automaattisesti uuden pressikortin, mutta b-jäsenien pitää hakea erikseen pressikorttia.

Kummola ei ole koskaan hakenut uutta pressikorttia eikä myöskään ole Helsingin Sanomien tietojen mukaan enää Tampereen paikallisyhdistyksen jäsen.

Mutta ei Kummola twiitissään suoranaisesti valehdellut. Hän uhkasi repiä jäsenkorttinsa, mutta hän ei väittänyt sen olevan voimassa. Valintojen jälkeen Kummola vielä kuittasi, että pressikorttia ei nyt tarvitse repiä.

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut