Teemu Selänne iski epäilijöiden kimppuun – paljasti nyt, mitä kartanonsa valtavien sähkölaskujen taustalla on

Teemu Selänne jakoi kuvakaappauksia verkkomaksuista.

Teemu Selänteen sähkölasku on puhuttanut kansaa.

11.1. 19:55

Kiekkoikoni Teemu Selänteen korkea sähkölasku on herättänyt rutkasti keskustelua – ja porina jatkuu edelleen.

Selänne kertoi tiistaina Twitterissä maksavansa Kirkkonummen-talonsa sähköstä yli viisi tuhatta euroa kuukaudessa, vaikka kiinteistö on tyhjillään.

Monet pitivät summaa kovin suurena. Vattenfallin energia-asiantuntija Malkus Lindroos kuvaili Selänteen sähkölaskua poikkeuksellisen korkeaksi.

”Jotain vikaa siellä talossa on, jos tässä ei ole oikeasti kyse esimerkiksi Carunan kolmen kuukauden laskusta. Onko siellä ikkuna auki, vuotaako lämminvesihana jostain? Toivottavasti siellä ei ole sattunut vesivahinkoa”, Lindroos pohti.

Eräs Twitter-käyttäjä jakoi keskiviikkona uutisen ja epäili Selänteen sähkölaskun todenmukaisuutta.

Keskiviikkoiltana entinen jääkiekkotähti iski vastapalloon.

Selänne julkaisi Twitterissä kuvakaappauksia sähköyhtiö Fortumille ja sähkönsiirtoyhtiö Carunalle pulitetuista verkkomaksuista. Selänne ei tosin vahvistanut, ovatko kuvassa näkymät verkkopankkitapahtumat hänen omiaan.

Selänne tuli myös tyrmänneeksi Malkus Lindroosin epäilyt siitä, että talossa ”olisi jotain vikaa”.

”Talo laitettu talvikuntoon syyskuun puolivälissä, uima-allas, poreallas tyhjennettiin, suojattiin, sauna pois. Peruslämpö 15 astetta. Siellä käydään viikoittain katsomassa että kaikki on kunnossa. Nyt voit jatkaa vittuilua muille…”, Selänne kirjoitti.

Selänteen Kirkkonummen-huvila on iso, noin 600-neliöinen. Kuten Selänne keskiviikon twiitissäkin kertoi, talossa on muun muassa uima- ja poreallas.

Kirkkonummen sähkönsiirtohinnat kuuluvat Espoon hinnastoon, ja Carunan 1.1.2023 voimaan astuneen yleissiirtohinnan perusteella arvonlisäverollinen hinta on 3,09 senttiä kilowattitunnilta. Tämän päälle tulee vielä sähkövero, joka on 2,8 snt/kwh.

Vattenfallin Lindroosin arvion mukaan se indikoi noin 13–14 000 kilowattitunnin kulutusta kuukaudessa Selänteen talossa.

”Talo ei kuitenkaan ole poikkeuksellisen iso, vaikkapa joku 4 000 neliön hulppea paikka. Ei kulutuksen pitäisi olla lähelläkään tuollaista luokkaa”, Lindroos sanoi.

Selänne kertoi keskiviikkoiltana myös lisätietoja talonsa sähkönkulutuksesta.

Selänteet ostivat merenrantalukaalin 2000-luvun alkuvuosina.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut