Nyt puhuu Frida Karlsson – ottaa kantaa raivoa herättäneeseen ratkaisuun

Frida Karlsson antoi ensimmäisen haastattelun pari tuntia Tour de Skin loppunousun jälkeen.

Frida Karlsson oli aivan sippi loppunousun jälkeen.

8.1. 16:31

Tour de Skin hurjan loppunousun jälkeen maalialueelle rojahtanut ja paikoillaan pitkään maannut Frida Karlsson saapui pari tuntia dramaattisen kilpailun jälkeen ruotsalaislehti Expressenin haastatteluun Ruotsin joukkueen hotellilla ja kertoi mitä koki äärimmäisen rankan rypistyksen päätteeksi.

”Minua pelotti. En tuntenut käsiä ja jalkojani”, Karlsson sanoi Expressenille.

Karlsson menetti kisan jälkeen tajuntansa. Häntä hoidettiin ensin maalialueella, minkä jälkeen hänet kuljetettiin paareilla sairaalaan. Melko nopeasti hän kuitenkin nousi takaisin tolpilleen.

”En muista siitä paljoakaan, mutta oloni oli kuin rotalla. En voinut hyvin”, Tourin voittanut Karlsson sanoi.

Karlssonia hoidettiin maalialueella.

Karlsson kertoi tunteneensa olonsa heikoksi jo hieman ennen maaliviivaa ja huolestuneensa voinnistaan, vaikka on romahtanut kisojen päätteeksi monta kertaa ennenkin.

”Palauduin mustikkakeittoa juomalla. Nyt oloni on jo parempi”, hän kertoi hotellilla.

Tour de Skin kokonaiskisan palkintojenjako suoritettiin ilman Karlssonia, mikä herätti hiihtopiireissä raivoa. Näky oli korni, kun palkintopallin korkein koroke oli tyhjä. Monet olivat sitä mieltä, että järjestäjien olisi pitänyt odottaa Karlssonin toipumista ja jakaa palkinnot vasta sitten.

Ruotsalaistähteä palkintojenjaon missaaminen ei liiemmin haitannut.

Karlsson kyllä kertoi kysyneensä pian palattuaan tajuihinsa, että koska palkintoseremonia järjestetään.

”Mutta olisi ollut outoa, jos minut olisi kannettu sinne paareilla.”

Suomen Kerttu Niskanen sijoittui Tour de Skin kokonaiskilpailussa toiseksi.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut