Kanadan ihmeteini kipusi jo pisteen päähän Helmisestä ja Näslundista – Ruotsi tippui pronssipeliin

Tšekki saa ensimmäisen mitalinsa alle 20-vuotiaiden MM-kilpailuista lähes 20 vuoteen.

Connor Bedard viimeisteli Kanadan 1–2-kavennuksen avauserässä nuorten MM-välierässä.

5.1. 10:04

STT, Halifax/Helsinki

Kisaisäntä Kanada vei tuntuvan 6–2-voiton Yhdysvalloista jääkiekon alle 20-vuotiaiden miesten maailmanmestaruuskilpailujen välierässä ja eteni loppuotteluun. Kanada kohtaa loppuottelussa Tšekin, joka päihitti keskiviikkoiltana Suomen aikaa pelatussa välierässä Ruotsin.

Ruotsi päätti maanantaina puolivälierissä Suomen kisaurakan loppuhetkien 3–2-voitolla.

Kanadan ja Yhdysvaltojen välierän alku sujui Yhdysvaltain tahtipuikon mukaan, sillä etelänaapuri ehti parhaimmillaan kahden maalin johtoon ennen kuin kisaisäntä käänsi tapahtumien kulun päälaelleen toisessa erässä, joka päättyi 4–2 Kanadan eduksi.

Ottelun kovimmaksi tähdeksi nousi hyökkääjä Joshua Roy, 19, joka teki kaksi maalia ja nappasi lisäksi kaksi syöttöpistettä.

Kovassa vireessä ollut kanadalaisnuorukainen Connor Bedard, 17, ei vaihteen vuoksi ollut joukkueensa ykkösveturi. Bedard teki silti yhden maalin ja sai yhden syöttöpisteen.

Regina Patsissa pelaava Bedard on Kanadan WHL:ssä tehnyt tällä kaudella 28 ottelussa 27 maalia ja napannut 37 syöttöpistettä.

Arvokisajäillä hän on summannut mahtitehot 9+14=23, joka on nuorten MM-historian neljänneksi korkein pistemäärä. Ruotsin Peter Forsberg teki 7+24=31 vuodenvaihteessa 1992–93, Ruotsin Markus Näslund 13+11=24 1992–93 ja Suomen Raimo Helminen 11+13=24 1983–84.

Forsberg, Näslund ja Helminen pelasivat tuolloin viimeisissä alle 20-vuotiaiden MM-kilpailuissaan, mutta Bedard saa pelata ikänsä puolesta vielä kaksissa seuraavissakin. Alaikäisten "häkkipäiden" piste-ennätyksen hän nappasi jo aiemmin Tšekin Jaromír Jágrilta (5+13=18).

Aiemmin keskiviikkoiltana Suomen aikaa pelatussa ottelussa Tšekki kaatoi jatkoajalle venyneessä välierämittelössä Ruotsin 2–1. Tšekki jatkoi näin ollen loppuotteluun ja Ruotsi pronssiotteluun.

Tiukka vääntö ratkesi jatkoajalla Jiří Kulichin verkottamasta kiekosta. Loppuottelupaikan varmistaminen on Tšekille jo voitto sinänsä, sillä maa saavuttaa nyt varmuudella ensimmäisen mitalinsa sitten vuoden 2005, jolloin Tšekki oli kolmas.

Muutenkin vahvan rintaman, johon kuuluvat Kanada, Yhdysvallat, Suomi, Ruotsi ja Venäjä, rikkojat ovat olleet vähissä tällä vuosituhannella. Slovakia pystyi siihen vuoden 2015 pronssillaan. Tšekki voitti maailmanmestaruudet vuosina 2000 ja 2001.

Turnauksen pronssiottelu Ruotsin ja Yhdysvaltojen välillä alkaa Suomen aikaa torstaina kello 21.30. Loppuottelu alkaa perjantaina alkuyöstä puoli kahdelta Suomen aikaa.

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut