Historiallisen Tour de Ski -voiton edessä seisoo yksi nainen – nämä ovat Krista Pärmäkosken iskun paikat

Ruotsin Frida Karlsson on uudenvuodenaattona alkavan kiertueen ykkössuosikki, kirjoittaa Aamulehden urheilutoimittaja Kirsi Teiskonlahti.

31.12.2022 8:38

Aamulehti

Ei voi mitään. Neljän hiihdon maailmancup-viikonlopun jälkeen on sanottava, että kausi on ollut tähän asti suomalaisittain ainakin pieni pettymys. Tämän piti olla suomalaisten, erityisesti Krista Pärmäkosken kausi. Normaalimatkojen ylivoimainen hallitsija Therese Johaug lopetti uransa viime kauteen, mikä avasi uudenlaisen mahdollisuuden muille.

Voittajissa on ollut mukavasti vaihtelua alkukaudesta, mutta Pärmäkoski ei ole vielä palkintosijoja saavuttanut. Ajallisesti huippusijat eivät ole olleet kaukana. Kisasta toiseen suorittaminen on ollut tasaista, mistä kertoo se, että suomalainen on kokonaismaailmancupissa kolmantena.

Perjantaina alkava Tour de Ski voi aloittaa suomalaisjuhlat toden teolla.

Vaikka meneillään on arvokisat sisältävä kausi, Pärmäkoski linjasi muun muassa MTV:llä jo hyvissä ajoin Tour de Skin olevan toinen hänen päätavoitteistaan. Hän kuvaili kanavalla kiertueen kokonaiskisan voiton olevan pieni unelma. Suomalaisista Tour de Skin on onnistunut voittamaan vain Virpi Kuitunen (nyk. Sarasvuo) vuosina 2007 ja 2009. Ja jos Pärmäkoski jotain todella osaa, niin kunnon ajoittamisen. Esimerkiksi viime kaudella ikaalilaislähtöisen ensimmäinen palkintokorokesija tuli juuri Tourilla.

Kokonaiskisan voiton voi estää ainakin Ruotsin Frida Karlsson, joka on juhlinut osakilpailuvoittoja maailmancupissa tällä kaudella jo pariin kertaan. Juuri Pärmäkoski voi kuitenkin ruotsalaisen valtaa horjuttaa.

Ensinnäkin Karlsson tekee edelleen taktisesti hölmöjä ratkaisuja. Varsin usein kovakuntoinen ruotsalainen lähtee alussa liian kovaa, mikä kostautuu lopussa. Pärmäkosken kokemus on valttia ”uutta Johaugia” vastaan.

Toisekseen Pärmäkoski ja Karlsson ovat molemmat monipuolisia hiihtäjiä, mutta sprinteissä suomalainen on ollut parilla viime kaudella edellä. Tämä tietää hyvää, sillä kiertueen seitsemästä kilpailusta kaksi on sprinttejä. Niistä parhaille jaetaan bonussekunteja kokonaiskisaan. Pärmäkoskella on edellytykset ottaa jopa finaalipaikkoja, sillä kovia kovia sprinttitykkejä on kiertueelta poissa, kuten Ruotsin Emma Ribom ja Jonna Sundling.

Aikataulu

Tour de Ski 2022–2023

Val Müstair, Sveitsi:

31.12. klo 12.30 miesten ja naisten sprintin karsinta ja klo 15 erävaihe (v). Viaplay ja Yle

1.1. klo 13 naisten (p) ja klo 14.15 miesten 10 km takaa-ajot (p). Viaplay ja Yle

Oberstdorf, Saksa:

3.1. klo 12.45 naisten 10 km väliaikalähtö (p) ja klo 15.45 miesten 10 km väliaikalähtö (p). Viaplay

4.1. klo 12.15 miesten 20 km takaa-ajo (v) ja klo 15.30 naisten 20 km takaa-ajo (v). Viaplay

Val di Fiemme, Italia:

6.1. klo 11 miesten ja naisten sprintin karsinta ja klo 13.30 erävaihe (p). Viaplay ja Yle

7.1. klo 12.45 naiset 15 km yhteislähtö (p) ja klo 14.30 miehet 15 km yhteislähtö (p). Viaplay ja Yle

8.1. klo 12 naisten loppunousu 9 km yhteislähtö (v) ja klo 13.45 miesten loppunousun 9 km yhteislähtö (v). Viaplay ja Yle

Huolissaan Pärmäkoskesta ei tarvitse olla kauden päätavoitteen, helmi-maaliskuussa järjestettävien Planican MM-kisojen suhteen. Hän on kuulunut vuosia Suomen takuuvarmoihin arvokisaurheilijoihin. Ensimmäisen MM-mitalinsa Pärmäkoski saavutti Val di Fiemmestä 2013. Sen jälkeen huippuhiihtäjä on ottanut mitalin jokaisista arvokisoistaan, lukuun ottamatta Seefeldin MM-kisoja 2019, joissa suomalaiset epäonnistuivat koko joukkueena, eikä esimerkiksi voiteluja saatu kunnolla kohdilleen.

Kauden tärkeimmällä hetkellä Pärmäkoski on onnistunut jopa niinä vuosina, kun sairastelut ovat sotkeneet alkukautta eivätkä mitalit ole näyttäneet realistisilta.

Arvokisakulta uran loppupuolella olevalta Pärmäkoskelta vielä puuttuu. Tänä vuonna sen saavuttaminen on todennäköisempää kuin vuosiin. Mikäli Tour de Skiltä ei vielä menestystä tule, luo se loistavat pohjat MM-laduille.

Krista Pärmäkosken pitkältä uralta puuttuu kaksi kruunua: Tour de Skin voitto ja arvokisakulta. Molemmat ovat mahdollisia tänä vuonna kaiken mennessä hyvin.

Osion tuoreimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut