Antti Muurinen: Pelé oli aikakautensa suurin pelaaja

Muurisen mukaan Pelén vahvuus oli se, ettei hän ollut pelkästään maalintekijä, vaan osasi luoda tilanteita muillekin.

Torstaina 82-vuotiaana kuollut jalkapallolegenda Pelé teki valtavan vaikutuksen kokeneeseen valmentajaan Antti Muuriseen.

29.12.2022 21:46

STT

Torstaina 82-vuotiaana kuollut jalkapallolegenda Pelé teki valtavan vaikutuksen kokeneeseen valmentajaan Antti Muuriseen, joka luotsasi urallaan muun muassa Suomen miesten jalkapallomaajoukkuetta.

”Pidän Peléä brasilialaisen jalkapallon esikuvana. Olen syntynyt 1954, ja kun muistelen lapsuusaikaani, ihastuin pelaajina etenkin Peléen ja Eusebioon”, Muurinen kertoi STT:lle.

Muurisen mukaan Pelén vahvuus oli se, ettei hän ollut pelkästään maalintekijä, vaan osasi luoda tilanteita muillekin.

”Hän oli Brasilian upean joukkueen kuningas ja teki omalla osaamisellaan joukkueesta vieläkin paremman, Muurinen luonnehti ja mietti, että Argentiinan maailmanmestariksi auttaneessa Lionel Messissä on paljon samaa kuin Pelessä.”

Pele välitti jalkapallon ilosanomaa kolmen maailmanmestaruuden avulla ympäri maailmaa. Uransa loppuvaiheissa hän siirtyi pelaamaan Yhdysvaltoihin ja loi yhä jatkuvaa jalkapallobuumia Pohjois-Amerikkaan. Monet huippupelaajat venyttävät uraansa nykyäänkin Pohjois-Amerikan MLS-sarjassa.

Muurinen ei koskaan kohdannut Peléä jalkapallon parissa, mutta seurasi tämän uraa.

”Hän oli minulle suuri esikuva. Ihailin häntä kaukaa suurella sydämellä”, Muurinen sanoi.

Muurisen listoilla Pelé, Diego Maradona ja Messi ovat maailman kaikkien aikojen parhaat pelaajat. Aikakausien vertaaminen on vaikeaa, mutta Pelén asema on kiistaton.

Hän oli aikakautensa suurin pelaaja ehdottomasti, Muurinen korosti.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut