Qatarin MM-kisat tarjosivat loistavaa jalkapallodraamaa, mutta ihmisoikeuksien kannalta turnaus oli "katastrofi"

"Lajiliitoilla on oikeus ja velvollisuus vaatia, että ihmisoikeudet ja ympäristövaikutukset huomioidaan."

Leo Messi vastaanotti MM-pokaalin Fifan puheenjohtajalta Gianni Infantinolta, joka herätti kisojen aikana huomiota lausunnoillaan. Taustalla Qatarin emiiri Tamim bin Hamad Al Thani.

19.12.2022 20:00

Doha/Helsinki

Ihmisoikeuksien ja ympäristön kannalta MM-turnaus oli katastrofi, sanoo viestinnän asiantuntija Iina Lindeman ihmisoikeusjärjestö Amnestyn Suomen-osastolta.

"Paperilla on tapahtunut hyviä asioita, kuten parannuksia esimerkiksi työlainsäädäntöön”, Lindeman sanoi maanantaina.

Ihmisoikeusjärjestöjen mukaan uudistusten käytännön toteutus ja valvonta ovat kuitenkin jääneet riittämättömiksi. Työnantajat saattavat edelleen vaatia siirtotyöläisiltä esimerkiksi passit haltuunsa ja estää näitä poistumasta maasta.

"Tietysti toivon, että kisoista syntyisi hyviä asioita, mutta on vaikea olla optimisti. Osa Qatarin ja Fifan kommenteista on ollut harhaanjohtavia ja ylimielisiä”, Lindeman sanoo.

Huomiota ovat herättäneet etenkin Kansainvälisen jalkapalloliiton Fifan puheenjohtajan Gianni Infantinon lausunnot. Infantino syytti heti avajaispuheessaan länsimaita tekopyhyydestä ja piti suurta osaa Qatarin MM-kisojen saamasta kritiikistä kohtuuttomana.

"Herää kysymys, onko heillä (Fifa) ollut tarkkaa kuvaa ongelmien vakavuudesta, vai pyrittiinkö huomio vain viemään ikävistä asioista muualle”, Lindeman pohtii.

MM-turnaus keräsi kritiikkiä muun muassa Qatarin ihmisoikeustilanteen, MM-rakentamisessa mukana olleiden siirtotyöläisten heikkojen olojen, seksuaali- ja muiden vähemmistöjen vaikean aseman, kisojen ajankohdan, valtavien rakennuskustannusten ja kisahakuun liitettyjen vahvojen lahjusepäilyjen takia.

Turnauksen alkupuolella keskustelua herättivät kiellot, joilla yleisön saapuminen katsomoihin esimerkiksi sateenkaariväreissä estettiin.

Fifa esitti rangaistusuhkauksen niille joukkueiden kapteeneille, jotka aikoivat pelata tasa-arvoa ja seksuaalivähemmistöjen oikeuksia korostavissa käsivarsinauhoissa.

Lindemanin mukaan Fifan suhtautuminen sateenkaarinauhoihin oli Amnestylle "syvä pettymys".

MM-kisat Fifalle kultakaivos

Miesten MM-kisat ovat Fifalle taloudellinen kultakaivos. Fifan talousraporttien mukaan kattojärjestön maailmanlaajuiset kokonaistulot olivat vuonna 2018 yli 4,6 miljardia dollaria ja tilikauden voitollinen nettotulos yli 1,8 miljardia dollaria. Kyseisenä vuonna pelattiin miesten maailmanmestaruudesta Venäjällä.

Qatarin MM-turnauksen talouslukujen odotetaan olevan vielä suurempia. Fifa on kertonut kuluvaan vuoteen päättyvän nelivuotiskautensa tuloiksi 7,5 miljardia dollaria.

"Infantino on kertonut valtavista voitoista, mutta ihmisoikeusloukkauksia kokeneille siirtotyöläisille ei saada maksettua asianmukaisia korvauksia tai edes maksamatta jääneitä palkkoja”, Lindeman hämmästelee.

Valkopesu voimistunut ilmiö

Yksi viime vuosina vahvistuneista jalkapalloilmiöistä on niin sanottu urheilun valkopesu, jossa tietyt autoritääriset valtiot pyrkivät käyttämään maailman suosituinta lajia imagon rakennuksessaan. Ilmiö näkyy niin arvokisojen hauissa kuin huippuseurajoukkuejalkapallossa.

"Lajiliitoilla on oikeus ja velvollisuus vaatia, että ihmisoikeudet ja ympäristövaikutukset huomioidaan”, Lindeman sanoo.

Seuraavat miesten MM-kisat pelataan 2026 Yhdysvalloissa, Kanadassa ja Meksikossa. Vuoden 2030 kisaisännästä on määrä päättää vuonna 2024. Toistaiseksi ilmoitetut yhteishaut ovat Espanja/Portugali/Ukraina, Uruguay/Argentiina/Chile/Paraguay ja Egypti/Kreikka/Saudi-Arabia. Marokko aikoo hakea turnausta yksin. Osaa yllä mainituista hauista ei ole virallisesti vahvistettu.

Infantino julisti Qatarin MM-turnauksen kaikkien aikojen parhaaksi, ja pelillisesti kisat tarjosivatkin dramaattisia hetkiä: Argentiinan 36 vuoden kultaodotuksen päättymisen,Marokon välieräpaikan ensimmäisenä Afrikan maana, lajisuuruksien todennäköisiä sekä vahvistettuja jäähyväisiä MM-viheriöille ja niin edelleen.

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut