Yhdistetyn Eero Hirvonen on vihdoin ehjä ja valmis menestymään – ”Ei pidä ajatella, että olisin vain täysin hukannut viisi vuotta”

Yhdistetyn urheilija pitää suurmäestä, vaikka tietää Rukan olevan raadollinen ja venyttävän erot pahimmillaan hirvittävän suuriksi.

Yhdistetyn urheilija Eero Hirvonen on saanut alleen ehjän harjoituskauden.

24.11. 15:52

STT

Suomen yhdistetyn kärkimiehiin vuosia kuulunut Eero Hirvonen voi aloittaa uuden kauden hänelle harvinaisessa tilanteessa. Lukuisista loukkaantumisista kärsinyt 26-vuotias urheilija on saanut vihdoin valmistautua terveenä, eivätkä edes viime viikkojen pikkupöpöt ole latistaneet mielialaa.

”Muutamana päivänä oli pientä pöpöä, mutta ne eivät vaikuttaneet harjoitteluun. Ehdin käymään myös lomalla ja keräsin energiaa. Kisakausi tulee olemaan kova, ja etenkin alussa on paljon tekemistä esimerkiksi varusteiden kanssa”, Hirvonen kertasi kuulumisiaan puhelimitse.

Hän vietti viisi päivää Barcelonassa tyttöystävänsä ja perheensä kanssa. Täysin ”palautumistilaan” Hirvonen ei heittäytynyt vaan kävi lenkillä ja jumppasi myös reissussa.

”Sain pimeän syksyn keskelle valoa”, hän mainitsi yhden syyn matkustaa etelän aurinkoon.

Suomessakin on ollut jo valoisampaa, kun lumi on verhonnut maata. Hirvonen on ollut viime keskiviikosta alkaen Rovaniemellä harjoittelemassa ja suuntaa sitten Rukalle. Maailmancup käynnistyy torstaina mäen varakilpailuilla. Perjantaina hypätään ja hiihdetään.

Puomi on alhaalla

Rukan mäki kuuluu maailmancupin suurimpiin, ja suomalaiset ovat kipuilleet viime vuodet hyppyjensä kanssa. Hiihto-osuudella sukset ovat luistaneet mukavasti, mutta erityisesti suurmäissä kurottavaa ladulle on kertynyt liikaa.

”Ruka on raadollinen. Se on iso mäki ja vielä profiililtaan sellainen, että hyvän ja huonon hypyn ero on monta kymmentä metriä.”

Edes Hirvosen tai Ilkka Herolan tasoiset hiihtäjät eivät ota useaan minuuttiin venyneitä eroja kiinni hiihto-osuudella. Varsinkin, kun perjantaina matkana on vain viisi kilometriä. Lauantaina hiihdetään kymmenen kilometriä. Sunnuntaina kymmenen kilometriä hiihdetään yhteislähtönä, ja mäkiosuus on hiihdon jälkeen.

”Hyvien hyppyjen määrä ei ole vielä prosentuaalisesti loistava”, Hirvonen myönsi, mutta alleviivasi harjoitushyppyjä vielä kertyvän.

”Perusleiskautuksilla ei lennetä pitkälle. Kilpailussa puomi on sen verran alhaalla, koska kärkimiehet hyppäävät todella hyvin.”

Hirvosen yksi ongelmakohdista viime vuosina on ollut mäkiosuudet.

Palkintosijoista on aikaa

Hirvonen kertoi pitävänsä suurmäistä normaalimäkiä enemmän, mutta silloin hypyn on oltava kunnossa. Rukalla hän on napsinut kakkos-, kolmos- ja nelossijat, mutta edellisen kerran hän nousi Rukalla palkintokorokkeelle viisi vuotta sitten ja ylipäätään maailmancupin henkilökohtaisessa kilpailussa maaliskuussa 2018.

”Viime vuodet ovat olleet vaikeita, eikä tekeminen ole ollut kilpailukaudella sellaista, mitä olisin sen halunnut olevan”, hän avasi jo kuukausi sitten Hiihtoliiton mediatilaisuudessa.

”Nyt harjoittelumuutokset ja ehjä harjoittelukausi toivat tulosta jo vaiheessa olevalla tekemisellä kesä-GP:llä. Se antaa uskoa siihen, mitä on tekemässä.”

Kesä-GP:n kokonaispisteissä Hirvonen sijoittui toiseksi Herolan jälkeen. Harjoituskautensa hän kuvaili olleen viimeisen päälle hyvä, kun hän on ollut ehjä ja terve.

”Jossain vaiheessa mietin, että 2017 alkoivat polvivaivat. Meni pari vuotta tapellessa polven kanssa. Sitten se leikattiin ja oli kuntouttaminen. Toissa keväänä leikattiin ranne. Siitä on aika monta vuotta, kun olen saanut tehtyä viimeksi näin ehjän harjoituskauden.”

”Ei ole tarvinnut tehdä kompromisseja missään hommissa. Olen pystynyt tekemään asioita hyvällä suunnitelmalla ja fiiliksellä, eikä ole tarvinnut muuttaa mitään.”

Hirvonen myöntää uskon olleen välillä koetuksella, kun vuodet olivat rikkinäisiä.

”Tavallaan kuuluu urheilijan elämään, ja kyllähän niihin oppii suhtautumaan, mutta pidemmän päälle on raskasta ja haittaa kehittymistä.”

Edellisenä ehjänä kesänä hän oli 20-vuotias ja nyt 26. Nuori ihminen ehtii muuttua tuossa ajassa paljon.

”Ei ole ideaalitilanne, mutta ei pidä ajatella, että olisin vain täysin hukannut viisi vuotta. Jos on ollut jotakin, olen pystynyt treenaamaan vähän eri tavalla, ja on ollut hyviäkin jaksoja välissä.”

Kokonaispaketti kärryillä

Herola palautti Suomen yhdistetyn mitalikantaan 14 vuoden jälkeen Oberstdorfin hopeallaan 2021. Kaiken onnistuessa Hirvonenkin on mitalitason urheilija ja voisi Herolan kanssa muodostaa lyömättömän joukkueen parikilpailussa. Maailmancupissa he ovat voittaneet parikilpailun Lahdessa 2019.

Helmi-maaliskuun taitteessa MM-mitaleista kilpaillaan Slovenian Planicassa.

”En mieti mitään yksittäistä kilpailua, vaikka Planica on kauden kohokohta. En osaa ajatella, että mennään vain sitä kohti. Pitkä harjoituskausi on tehty töitä, ja kilpaileminen juttu mitä tehdään. Maailmancupin kisoja on aika paljon, ja se on peruspäivätyö meille.”

”Tavoitteena on olla hyvässä kunnossa, että voi kilpailla hyvällä fiiliksellä koko kauden eikä tarvitse miettiä, vieläkö tarvitsee harjoitella kauden aikana. Välillä tulee huonompia jaksoja, mutta kokonaispaketti on pidettävä kärryillä ja saa kaivettua hyvän tekemisen sieltä esille.”

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut